Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Anna palautetta valmisteilla olevasta työkyvyn tuen oppaasta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2018 13.10
Tiedote 201/2018

Oppaassa esitellään parhaita mahdollisia malleja työkyvyn tuen palveluiden järjestämiseen. Kuntien ja maakuntien päättäjille suunnatusta oppaasta voi antaa palautetta vuoden loppuun saakka.

Millaisia palveluja työikäisille pitäisi järjestää, jotta työssä jatkaminen olisi mahdollista työkyvyn alanemasta huolimatta? Mikä on toimintakykykeskus ja miksi sellainen pitäisi olla kaikissa maakunnissa?

Työkyvyn tuki ei ole yksittäinen toimenpide, vaan toimenpiteiden sarja, jonka tavoitteena on varmistaa henkilön
työ- ja toimintakyky. Eri toimialojen – kuten sosiaalihuollon, työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon sekä  TE-hallinnon – tuottamat palvelut on sovitettava yhteen niin, että asiakas saa oikeat palvelut oikeaan aikaan. Valmisteilla olevassa oppaassa kerrotaan, miten se onnistuu ja miksi se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Tutustu oppaan luonnokseen ja anna meille siitä palautetta alla olevalla Webropol-lomakkeella. Toivomme palautetta erityisesti alan ammattilaisilta, kehittäjiltä ja tutkijoilta.

Otathan huomioon, että myös oppaaseen sisältyvät kuvat ja kaaviot ovat vielä luonnoksia. Ulkoasu viimeistellään myöhemmin.

Lisätietoja

Ritva Partinen, erityisasiantuntija, puh. 0295 163 330, [email protected]

 
Sivun alkuun