Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Asetuksen muutoksen myötä lääkärin tartuntatauti-ilmoitus covid-19-taudista laaditaan vasta hoitojakson päättyessä

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 20.5.2020 13.38
Tiedote 124/2020

Valtioneuvosto on antanut asetuksen tartuntataudeista annetun asetuksen 7 §:n muuttamisesta. Muutos velvoittaa lääkärin tekemään ilmoituksen koronavirustyypin aiheuttamaan vaikeaan infektioon (Covid-19) sairastuneesta potilaasta viimeistään potilaan hoitojakson päättyessä.

Potilaan hoito päättyy, kun potilas kotiutuu, siirtyy toiseen hoitolaitokseen tai hän kuolee. Tarkemmat ohjeistukset koronavirustautiin liittyvästä tartuntatauti-ilmoituksesta antaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Muutoksen jälkeen lääkärin ei tarvitse tehdä tartuntatauti-ilmoitusta niistä epäillyistä tautitapauksista, joiden testi on jäänyt negatiiviseksi.

Asetus tulee voimaan 25. toukokuuta 2020.

Muutoksen taustalla on se, ettei ole tarkoituksenmukaista kerätä lääkärin tartuntatauti-ilmoituksella kerättäviä tietoja kesken hoitojakson. Muista valvottavista ja yleisvaarallisista tartuntataudeista kuin Covid-19 -taudista lääkärin tartuntatauti-ilmoitus tehdään edelleen viimeistään seitsemän vuorokauden kuluessa taudin toteamisesta.

Asetuksen mukaan lääkärin ja hammaslääkärin on salassapitosäännösten estämättä tehtävä ilmoitus epäilemästään tai toteamastaan yleisvaarallisesta ja valvottavasta tartuntatautitapauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (tartuntatauti-ilmoitus). 

Koronaviruksen aiheuttama vaikea infektio lisättiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi tartuntatautiasetukseen 14.2.2020 lukien.

Tartuntatautirekisteristä saa tarkennettua tietoa yleisvaarallisista tartuntataudeista

Sekä laboratorion että lääkärin tartuntatauti-ilmoituksilla kerättävät tiedot Covid-19 -tapauksista kerätään THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Laboratorion ilmoitus mahdollistaa osaltaan sen, että rekisteriin saadaan ajantasaiset perustiedot myös ilman lääkärin ilmoitusta. 

Lääkärin ilmoituksen avulla Covid-19 -tapauksista saadaan tärkeää lisätietoa muun muassa taudinkuvasta, potilaan taustasairauksista, hoidosta ja hoidon lopputuloksesta.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Liisa Katajamäki, [email protected]
Ylilääkäri Paula Tiittala, [email protected]

 
Sivun alkuun