Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:n terveysministerit aloittavat säännölliset videotapaamiset tiedonvaihdon tehostamiseksi koronavirustilanteessa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.3.2020 18.25
Tiedote 49/2020

EU:n terveysministerit kokoontuivat ylimääräiseen videoneuvotteluun 12. maaliskuuta saadakseen ajankohtaiskatsauksen nopeasti muuttuvasta koronavirustilanteesta ja maiden toimista taudin leviämisen estämiseksi. Suomea edusti kokouksessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.

Jäsenmaat sopivat tiedonvaihdon edelleen tehostamisesta mm. säännöllisissä videokokouksissa. Jäsenmaat osoittivat myös solidaarisuutta Italialle maan vaikean tilanteen vuoksi.

Vaikuttavimmat toimet kussakin jäsenmaassa tautitilanteen mukaan

”Suomi tukee taudin torjunnassa Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) suosituksia. On kuitenkin tärkeää, että kukin jäsenmaa voi räätälöidä vaikuttavimmat toimet epidemian torjunnassa maan tautitilanteen sekä omien kansallisten rakenteidensa ja olosuhteidensa perusteella”, sanoi ministeri Kiuru.

Ministeri Kiuru kertoi puheenvuorossaan Suomen toimista uuden koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Suomi on tähän asti onnistunut rajaamaan koronaviruksen leviämistä, ja tartuntaketjut on pystytty toistaiseksi tunnistamaan. Suomi on varautunut siihen, että tilanne voi muuttua nopeasti. Silloin siirrytään taudin rajoittamisen sijasta ensisijaisesti hoitamaan sairastuneita.

”Terveysjärjestelmämme on varautunut ja valmis ottamaan vastaan kasvavan määrän koronavirukseen sairastuneita potilaita, myös tämän taudin vakavista oireista kärsiviä ja tehohoitoa tarvitsevia potilaita”, Kiuru sanoi.

Ministeri Kiurun mukaan Suomessa pidetään erityistä huolta siitä, että tartunnan saaneiden ihmisten hoitoon osallistuvia ammattihenkilöitä suojellaan. Samalla huolehditaan potilasturvallisuudesta.

”Suomen hallitus on 12. maaliskuuta suositellut, että kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka”, Kiuru kertoi.

”Haluan korostaa, että koronavirusta pitää torjua yhteiskunnassa kokonaisvaltaisella otteella, poikkihallinnollisesti ja kaikilla hallinnonalalla. Maailmanlaajuiset heijastusvaikutukset tästä epidemiasta talouteen ja yhteiskuntiin ovat vakavia. Vaikutusten minimoimiseksi Suomen koko hallitus paneutuu torjuntatyöhön”, Kiuru painotti.

”Oikea-aikaisen ja luotettavan tiedon jakaminen ja ihmisten tiedontarpeisiin vastaaminen on erittäin tärkeää, jotta ihmiset osaavat omilla toimillaan välttää turhaa altistumista taudille. Tämä on tarpeen myös muiden ihmisten, erityisesti ikääntyneiden tai muiden riskiryhmään kuuluvien ihmisten suojaamiseksi. Samalla me vahvistamme yhteiskunnan resilienssiä. Ihmisten huoleen on vastattava, mutta paniikille ei pitäisi antaa yhtään tilaa”, Kiuru tähdensi.

Suomen hallitus rahoittaa viidellä miljoonalla eurolla koronavirusrokotteen kehittämistä.

Terveysneuvosto on aiemmin kokoontunut yhteen videokokoukseen ja kahteen ylimääräiseen terveysministereiden kokouksen koronavirustilanteen vuoksi. Jäsenmaat hyväksyivät neuvoston päätelmät EU:n varautumistoimista ja toimien koordinoinnista uuden koronaviruksen vuoksi 13. helmikuuta pidetyssä kokouksessaan.

EU:n komission edustajien lisäksi kokoukseen osallistuivat myös Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) sekä EU:n komission usean pääosaston edustajat.

Lisätietoja:

Ylijohtaja Veli-Mikko Niemi, p. 0295 163 425, 046 921 0285

Krista Kiuru
 
Sivun alkuun