Häirintää vastaan voidaan tehdä paljon – selvityshenkilö osoittaa lainsäädännön puutteita

Häirintää ja epäasiallista kohtelua elokuva- ja teatterialalla selvittäneen Jaana Paanetojan mukaan selvitystehtävä osoittautui paljon laajemmaksi, miltä tehtävä alun perin näytti.

Toden totta, opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiantona tehty raportti Häirintä- ja muu epäasiallinen kohtelu elokuva- ja teatterialalla on yli 170-sivuinen, ja se kattaa elokuva- ja teatterialan kipupisteitä niin seksuaalisen häirinnän kuin työsopimuksiin liittyvien epäkohtien ja työnantajavelvoitteiden laiminlyöntiä koskien.

Keskiviikkona 12.9. julkaistun raportin pontimena olivat muun muassa #metoo-kampanjan myötä elokuva- ja teatterialan tekijöiden julkisuuteen esille tuomat häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun kokemukset.

Selvityshenkilön laaja raportti sisältää useita konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja näistä ehdotuksista sosiaali- ja terveysministeriön kannalta merkittävimmät liittyvät työturvallisuus- ja tasa-arvolain tarkistamiseen sekä täsmentämiseen.

Selvityksessä todetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön olisi syytä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa selvittää, onko tarpeen käynnistää kolmikantainen hanke. Hankkeen tavoitteena olisi arvioida tulisiko työturvallisuuslaissa säätää häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun sisällöstä sekä hyvitysseuraamuksesta, jos työnantaja laiminlyö työturvallisuuslain häirinnän poistamiseen liittyvän velvoitteensa.

Samassa yhteydessä olisi selvitettävä onko tarvetta tarkistaa työturvallisuuslain häirintää koskevan 28 §:n muuta sisältöä. Raportissa suositellaan myös pohtimaan, olisiko työturvallisuuslaissa tarpeen erillisellä säännöksellä korostaa ja täydentää lain 8 §:ään sisältyvää työnantajan velvoitetta ennaltaehkäistä häirintää ja epäasiallista kohtelua.

Selvityshenkilön mukaan, pitäisi myös selvittää, tarvittaisiinko työturvallisuuslakiin ja tasa-arvolakiin sääntelyä esille tulleiden häirintätapausten selvittelyprosessista. Samassa yhteydessä olisi suositeltava selvittää, voitaisiinko tasa-arvolain 6 §:n sanamuotoa tarkistaa ja mainita säädöstekstissä nimenomaisesti sanat seksuaalinen ja muu sukupuoleen perustuva häirintä.

Raportin mukaan säädöstekstissä tulisi käydä nykyistä selkeämmin ilmi työantajan velvollisuus huolehtia siitä, että työntekijä ei joudu seksuaalisen tai muun sukupuolisen häirinnän kohteeksi. Raportti sisältää pohdintaa myös työsuojelun yhteistoiminnan kehittämisestä sekä siitä, voitaisiinko lakiin perustuvaa työsuhteen päättymisen jälkeen edellytettyä työterveyshuollon järjestämisvelvollisuutta laajentaa.

Kuten raportissakin todetaan, ongelmassa on kyse laajasta rakenteisiin ja toimintakulttuuriin pohjautuvasta kokonaisuudesta, joka ei ole korjattavissa pelkästään yksittäisillä kertaluontoisilla toimenpiteillä eikä myöskään pelkillä lainsäädännön muutoksilla.

Lainsäädännön tarpeen mukaisella kehittämisellä on kuitenkin merkityksensä osana suurempaa kokonaisuutta. Tässä suhteessa raportti toimii erinomaisena keskustelun avauksena niin ministeriöiden välillä kuin myös elokuva- ja teatterialalla. Tärkeää onkin, että työ häirinnän ja epäasiallisen kohtelun kitkemiseksi jatkuu.

Raimo Antila
osastopäällikkö
STM, työ- ja tasa-arvo-osasto