Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus täydentää toimeentulotuen Kela-siirtoon liittyviä lainmuutoksia

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2016 13.35 | Julkaistu suomeksi 20.10.2016 klo 13.38
Tiedote 176/2016

Hallitus esittää täsmennyksiä toimeentulotuen haku- ja viranomaisprosesseihin, kun toimivalta jakautuu jatkossa Kelan ja kuntien kesken. Esitys täydentäisi kesällä 2015 hyväksyttyä ns. Kela-siirtolainsäädäntöä, jonka mukaan perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alusta lukien. Kunta myöntäisi edelleen täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Toimeentulotuen myöntämisperusteet tai tuen rakenne eivät täydentävässä esityksessä muutu.

Esityksessä tarkennetaan Kelan ja kunnan välistä työnjakoa liittyen toimeentulotuen hakemiseen ja hakemuksen siirtämiseen Kelasta kuntaan. Tiedon saantia ja luovutusta koskevat säännökset koskisivat vastedes Kelaa samalla tavoin kuin ne ovat tähänastisen lainsäädännön mukaan koskeneet kuntaa.

Lisäksi kunta voisi myöntää toimeentulotukea kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi poikkeustilanteissa ilman, että Kela on ensin arvioinut ja ratkaissut asiakkaan oikeutta perustoimeentulotukeen. Tällä haluttaisiin varmistaa asiakkaan avun saanti erityistilanteissa silloin, kun Kelan toimipaikka ei ole auki. Tämä helpottaisi asiakkaiden asemaa akuuteissa kriisitilanteissa ja toisi joustoa järjestelmään.

Siirtymäsäännöstä on tarkennettu koskemaan erilaisia siirtymävaiheen ratkaisutilanteita. Lisäksi esitys sisältää Kelan ja apteekkien välistä sähköistä korvausmenettelyä koskevat säännökset. Uutta olisi myös se, että asumistietoja voitaisiin siirtää vuokranantajilta sähköisesti Kelalle.

Samalla esityksellä muutettaisiin toimeentulotukilain muuttamisesta annettua lakia, toimeentulotuesta annettua lakia, kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, kotoutumisen edistämisestä annettua lakia, lastensuojelulakia sekä säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettu lakia. Laista säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä poistettaisiin viittaus toimeentulotuen myöntämiseen vastaanottokeskuksessa. Jatkossa Kela toimisi myös viranomaisena, jolla on lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus. Lait tulisivat voimaan 1.1.2017.

Kela neuvoo ja ohjaa, kunnan sosiaalityön merkitys korostuu

Asiakas voi samalla hakemuksella hakea sekä Kelan myöntämää perustoimeentulotukea että kunnan myöntämää täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea. Esityksen mukaan Kela olisi kuitenkin velvollinen siirtämään asiakkaan toimeentulotukihakemuksen kuntaan vain asiakkaan pyynnöstä. Lisäksi siirrettävän hakemuksen pitäisi kohdistua muihin kuin perusosaan tai muihin perusmenoihin sisältyviin menoihin. Muissa tapauksissa asiakkaan olisi osoitettava täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea koskeva hakemus kunnalle itse. Muutos korostaisi asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Se myös vähentäisi aiheettomien hakemusten siirtämistä Kelasta kuntaan.

Kela-siirron tavoitteena on, että Kela ja kunnat toimivat joustavasti, hallinnollisesti tehokkaasti ja tiiviissä yhteistyössä. Kelan velvollisuus ohjata ja neuvoa asiakkaita sekä tunnistaa asiakkaan tarve sosiaalihuollon palveluihin kasvaa. Uudistuksen jälkeen kuntien sosiaalityön merkitys korostuu.

Lisätietoja

Hallitussihteeri Susanna Rahkonen, p. 02951 63215

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki uudistuu (Kela)

 
Sivun alkuun