Suomessa selvitetään kahta influenssa A(H1N1) -tapausta

7.5.2009 11.24
Uutinen N5-56233

Suomessa selvitellään parhaillaan kahden henkilön mahdollista influenssa A(H1N1) -viruksen aiheuttamaa infektiota. Toista henkilöä hoidetaan Lapin ja toista Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Kummankaan taudinkulku ei ole tyypillinen influenssalle.

Euroopassa influenssa A(H1N1) -virukseen altistuneita on löytynyt eniten Espanjasta, mutta sielläkin lähes kaikki laboratoriovarmistetut tapaukset ovat saaneet infektion Meksikossa käydessään. Henkilöstä toiseen tartuntoja tapahtuu myös Meksikon ulkopuolella. EU/EFTA/EEA -alueella näin on käynyt kolmessa maassa. 

Euroopan tautikeskuksen ECDC:n torstaina 7. toukokuuta päivittämien tietojen perusteella laboratoriovarmistettuja influenssa A(H1N1) -viruksen aiheuttamia tapauksia on yhteensä maailmassa 2217 (lisäys eilisestä 565) kaikkiaan 24 eri maassa. Näistä 1112 on raportoitu Meksikosta (lisäys 170; 42 laboratoriovarmistettua kuolemantapausta), 745 USA:sta (lisäys 342; 2 kuolemantapausta) ja 201 Kanadasta (lisäys 36). EU:ssa tai EEA/EFTA -maissa laboratoriovarmistettuja tapauksia on 13 maassa (lisäys eilisestä 2) yhteensä 142 (lisäys eilisestä 17), näistä on 81 Espanjassa ja yksi Ruotsissa.

Tieto viruksen tartuntatehokkuudesta ihmisestä toiseen sekä taudin vakavuuden koko kirjo ovat vielä vajavaisia. Teollisuusmaissa sairastuneet ovat olleet ennen kaikkea nuoria, terveitä ja työikäisiä ihmisiä. Tietoa uuden influenssan vaikutuksesta riskiryhmiin kuten pieniin lapsiin ja ikääntyneisiin ei ole vielä saatavissa.

WHO ei ole tehnyt uusia päätöksiä tai suosituksia pandemiauhkavaiheesta tai torjuntatoimista. WHO ei edelleenkään suosittele kansainvälisen matkailun rajoittamista eikä rajojen sulkemista. Järjestö korostaa henkilökohtaisen hygienian käyttöä tartuntojen ehkäisyssä.

Lisätietoja

Ylijohtaja Juhani Eskola, THL, puh. 020 610 6006
Tutkimusprofessori Petri Ruutu, THL, puh. 020 610 8670
Tutkimusprofessori Ilkka Julkunen, THL, puh. 020 610 8372
Lääkintöneuvos Jouko Söder, STM, puh. (09) 160 74363
Johtaja Tapani Melkas, STM, puh. (09) 160 73886
Lääkintöneuvos Merja Saarinen, STM, puh. (09) 160 74030

verkkouutiset