Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist:
Tasa-arvon edistämiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja lainsäädännön tarkastelua kokonaisuudessaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 2.12.2019 17.21
Tiedote 152

”Tyttöjen ja naisten aktiivinen ja tasa-arvoinen osallistuminen yhteiskuntaan edellyttää oikeanlaisia lakeja ja oikeudellisia puitteita”, totesi pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist puheessaan kansainvälisen tasa-arvopalkinnon jakotilaisuuden vastaanotolla Tampereella 2. joulukuuta 2019.

”Vaikka lakeja laaditaan kansallisella tasolla, myös kansainvälisellä yhteisöllä voi olla tärkeä rooli. Näin tapahtui esimerkiksi 1980-luvulla, kun Suomessa laadittiin tasa-arvolaki kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen noudattamiseksi.” 

Maailmanlaajuinen naisten oikeuksien järjestö Equality Now sai kansainvälisen tasa-arvopalkinnon työstään sukupuolten tasa-arvon hyväksi. Equality Now on 27-vuotisen toimintansa aikana onnistunut muuttamaan yli 50 syrjivää lakia.

”Tasa-arvon edistämiseksi lainsäädäntöä on tarkasteltava kokonaisuudessaan. Kuten olemme tänään kuulleet, lainsäädäntö voi syrjiä naisia ja tyttöjä monin eri tavoin. Tämän vuoksi tarvitaan Equality Now’n kaltaisia järjestöjä muistuttamaan epäoikeudenmukaisuuksista ja kannustamaan yhteiskuntaa ja poliitikkoja tekemään enemmän asian eteen”, Blomqvist sanoi.

”Ensi vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta käänteentekevästä Pekingin toimintaohjelmasta ja 20 vuotta YK:n päätöslauselman 1325 hyväksymisestä. Muutaman kuukauden kuluttua arvioimme YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan kokouksessa, mitä viimeisen 25 vuoden aikana on saatu aikaan. Mutta ennen kaikkea kohdistamme katseemme tulevaisuuteen ja seuraaviin toimiin, joita tarvitaan tasa-arvoisemman maailman luomiseksi.”

Blomqvist muistutti myös, että on hyvin tärkeää yhdistää Pekingin toimintaohjelma kestävän kehityksen tavoitteisiin. ”On varmaa, ettemme saavuta näitä tavoitteita ilman tasa-arvoa. Tähänkin tarvitaan kansainvälisen yhteisön tiivistä yhteistyötä.”

Ministeri Blomqvist korosti myös seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia. ”Jos naisilla ja tytöillä ei ole oikeutta päättää omasta ruumiistaan tai pääsyä lisääntymisterveyspalveluihin, he eivät voi täysin nauttia muistakaan oikeuksista. Kuten jo mainittiin, tällä alueella on havaittavissa huolestuttavaa kehitystä. Siksi meidän yhtenäisenä ja päättäväisenä rintamana puolustettava naisten ja tyttöjen oikeutta kehoonsa.”

”Yksi tasa-arvon edistämisen kulmakivistä Suomessa on ollut laaja seksuaalivalistus ja naisen oikeus valita hankkiiko hän lapsia ja milloin ja kuinka monta lasta hän haluaa. Tämä on ollut edellytys sille, että naiset ovat voineet osallistua työmarkkinoille, ansaita omat rahansa ja tulla taloudellisesti riippumattomiksi.”

”Myös tämän vuoksi haluamme jakaa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon. Lisäämällä tietoisuutta ja keskustelua tasa-arvosta voimme saavuttaa enemmän sekä kotona että maailmanlaajuisesti. Palkinnon myötä haluamme osallistua tähän keskusteluun ja antaa tunnustusta sille kovalle työlle, joka on jokaisen onnistumisen takana”, toteaa ministeri Blomqvist.

Lisätietoja

erityisavustaja Anna Abrahamsson, p. 0295 150 029, [email protected]
erityisavustaja Silja Borgarsdóttir Sandelin, p. 0295 150 116, [email protected]
johtaja Tanja Auvinen, tasa-arvoyksikkö, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295 163 715, [email protected]

 
Sivun alkuun