Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Koulutusrahasto ja työttömyysvakuutusrahasto yhdistyvät

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2018 13.34
Tiedote 52/2018

Hallitus esittää, että Koulutusrahasto yhdistyisi työttömyysvakuutusrahastoon. Yhdistymisen myötä Koulutusrahaston tehtävät siirtyisivät työttömyysvakuutusrahastolle ja rahaston nimi muutettaisiin Työllisyysrahastoksi.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 12. huhtikuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2019.

Työmarkkinaosapuolet esittivät yksimielisesti kesällä 2017, että rahastot yhdistettäisiin. Yhdistymisen ei ole tarkoitus muuttaa rahastojen tehtäviä eikä etuuksien tai rahoitusvastuiden sisältöä. Tavoitteena on luoda vahva ja tehokas rahasto, joka julkisoikeudellisena yhteisönä huolehtii ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta ja aikuiskoulutusetuuksien toimeenpanosta.

Työttömyysvakuutusrahasto vastaa muun muassa työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitettavien työttömyysturvaetuuksien rahoituksesta, työttömyysvakuutusmaksujen määräämisestä ja perimisestä.

Koulutusrahasto edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen.

Lisätietoja

hallitussihteeri Pekka Paaermaa, p. 02951 63180, [email protected]

 
Sivun alkuun