Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kuntainfo: Lapsenhuoltolain muutokset voimaan 1.12.2019

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 19.8.2019 10.59
Uutinen

Lapsenhuoltolain muutokset tulevat voimaan 1.12.2019 ja vaikuttavat sosiaalihuollon tehtäviin. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa kuntia muutosten toteuttamisesta sosiaalihuollossa.

Jatkossa lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevat järjestelyt voidaan toteuttaa entistä monipuolisemmin sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella.

Uutta on muun muassa se, että huoltajat voivat sopia lastenvalvojan luona sen, miten he jakavat tehtävät keskenään. Vanhemmat voivat sopia vuoroasumisesta, tapaamisten toteuttamisesta tuettuina tai valvottuina, tietojensaantioikeudesta ja oheishuollosta.

Lapsen mielipide on aina selvitettävä

Lapsenhuoltolain muutos vahvistaa lapsen oikeutta ilmaista mielipiteensä. Lapsen mielipiteen selvittäminen on ensisijaisesti huoltajien tehtävä. Lastenvalvojan ja tuomioistuimen on varmistettava, että lapsi on saanut ilmaista näkemyksensä.

Riitaisissa tapauksissa lapsen mielipiteen selvittää yleensä olosuhdeselvitystä tekevä henkilö.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että olosuhdeselvitysten laatimisesta vastaa työparityönä sosiaalityöntekijä, joka on perehtynyt lasten, nuorten ja vanhempien kanssa työskentelyyn ja laaja-alaisten selvitysten tekemiseen. Selvitysten laatijalla tulisi olla tukena riittävä määrä eri alojen asiantuntijoina.

Kunnat tarjoavat asiantuntija-apua tuomioistuimille

Kuntien vastuulla on huolehtia siitä, että tuomioistuimilla on käytettävissään riittävä määrä asiantuntija-avustajia lain myötä laajentuviin tehtäviin.

Lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevassa asiassa tuomioistuin hankkii tarvittaessa selvityksen kunnan sosiaalilautakunnalta. Jos selvityksessä ilmenee, että asia voidaan ratkaista sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella, sosiaalilautakunnan on annettava apua sopimuksen tekemisessä. Selvityksen tehneen sosiaalityöntekijän on tarvittaessa ohjattava lapsi ja perhe sosiaalihuollon tukipalveluihin.

Tuomioistuin voi kutsua selvityksen tekijän asiantuntijana kuultavaksi suullisesti.

Koulutusta ja ohjeistusta lakimuutoksista tarjolla

Sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjestävät koulutusta lakimuutoksista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille kootaan lakiin liittyvää ohjeistusta sekä sosiaalihuollon asiakirjoja.

Lisätietoja

Lainsäädäntöneuvos Outi Kemppainen, OM, p. 02951 50260, etunimi.H.sukunimi(at)om.fi (lainsäädännön sisältö)

THL, p. 029 524 6000 (asiakirjat ja verkkosivusto)

Erityisasiantuntija Kirsi Kaikko, STM, p.  02951 63545, kirsi.kaikko(at)stm.fi (sosiaalipalvelut)

Neuvotteleva virkamies Arja Ruponen, STM, p. 02951 63169, arja.ruponen(at)stm.fi (terveyspalvelut)

 
Sivun alkuun