Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lääkeasioiden kehittäminen jatkumoksi yli hallituskausien

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 5.4.2019 12.55
Kolumni

Vain noin puolet lääkehoidoista toteutuu suunnitellusti. Kotimaisten tutkimusten mukaan lääkehoidon ongelmat ovat syynä akuuttivastaanottokäyntiin jopa 10-30 prosentissa tapauksista. Nyt tarvitaan pitkäjänteistä, ennakoivaa ja suunnitelmallista työtä lääkeasioiden kehittämisessä.

Pohjaa tälle työlle on jo tehty. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi helmikuun alussa virkamiesmuistion lääkehoitoon ja lääkkeiden jakeluun liittyvistä muutostarpeista. Siinä lääkehoidon ohjaus nähdään osana sosiaali- ja terveydenhuollon ohjauksen, rahoituksen sekä tiedonhallinnan kokonaisuutta. 

Tavoitteena on, että järjestelmä kokonaisuutena kannustaisi toimijoita edistämään järkevää ja vaikuttavaa lääkehoitoa, parantamaan lääkehoidon kustannusvaikuttavuutta ja ottamaan huomioon kokonaisvaikutukset asiakkaisiin. 

Käyttäjän ja yhteiskunnan lääkelasku pidettävä kohtuullisena

Ohjauksen ja sen edellyttämän tietopohjan kehittämisen lisäksi tarvitaan toimia, jotka kohtuullistavat lääkkeen käyttäjän ja yhteiskunnan lääkelaskua. Käytännössä tällä tarkoitetaan apteekkitalouden ja lääkkeiden vähittäisjakelun uudistamista. 

Apteekkitalouden tarkastelu johtaa koko apteekkitoiminnan sääntelyn pitkäjänteiseen kehittämiseen. Sääntelyn uudistamisen tulisi perustua lääkkeiden käyttäjien ja yhteiskunnan tarpeisiin niin, että lääkkeiden hinnat ovat kohtuullisempia. 

Sääntelyn on myös turvattava se, että lääkkeet ovat saatavilla koko maassa, palvelut ovat turvallisia ja laadukkaita ja saavutettavuus on hyvä. Lisäksi voidaan hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet palvelujen parantamiseksi ja löytää mekanismeja, jotka tukevat apteekkitoiminnan jatkuvaa kehittymistä toimintaympäristön muuttuessa. 

Lääkkeiden hintasääntely on tarpeen asiakkaan aseman turvaamisessa. Lisäksi pitäisi mahdollistaa rationaalista lääkehoitoa tukevien palveluinnovaatioiden käyttöönotto nykyistä tuloksellisemmin. Esimerkiksi koneellinen annosjakelu sekä lääkehoidon eritasoiset arviointi- ja hoidon tukipalvelut voisivat parantaa lääkehoidon kokonaisuuden hallintaa lääkkeiden käyttäjien hyödyksi. Erityisenä kulutushyödykkeenä lääkkeet tarvitsevat vahvasti säänneltyä jakelua. 

Sidosryhmät kannattivat virkamiesten ehdotuksia ja toivoivat pilotteja lääkehoidon ohjaukseen

Virkamiesmuistiossa esitettyjä kehittämiskokonaisuuksia työstettiin kolmessa työpajassa maaliskuun aikana. Kaikkiaan työpajoissa oli reilu 200 osallistujaa lääkealan sidosryhmäverkostoista eli palvelujärjestelmän toimijoita, järjestöjen ja yritysten edustajia sekä hallinnonalan virastojen ja laitosten virkamiehiä. Lisäksi muistiosta on voinut antaa lausuntoja. 

Työpajoissa keskeiset ehdotukset saivat kannatusta. Monet toimijat esittivät, että konkreettisia keinoja tunnistettujen haasteiden ratkaisemiseksi voisi etsiä mm. pilottien kautta. Esimerkiksi lääkehoidon alueellisen ohjauksen, työvälineiden sekä toimintamallien vakiinnuttaminen ja kehittäminen hankkeina tukisi mahdollista myöhemmin tehtävää avohuollon lääkehoidon osittaisen rahoitusvastuun siirtoa vahvemmille palveluiden järjestäjille. 

Lisäksi osallistujat toivoivat aikataulun arvioimista. Ensivaiheen toimenpiteenä nähtiin esimerkiksi apteekkitoiminnan uudistaminen ja kehittämistyö lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointiperiaatteiden yhdenmukaistamiseksi. Kansallisen lääkityslistan kehittämistä pidettiin erittäin kiireellisenä. Myös kansallisen lääketietokannan tai -tietovarannon kehittäminen nähtiin tärkeänä toimenpiteenä.

Työpajat vahvistivat virkamiesnäkemystä 

Virkamiesmuistio tarjoaa yhtenevän tietopohjan kaikille lääkealan keskusteluun osallistuville toimijoille. Työpajoissa käyty hyvä dialogi on vahvistanut tavoitteiden asettamista tarvittaville toimenpiteille. 

Seuraavassa vaiheessa lääkeasioiden kokonaisuutta ryhdytään kehittämään uuden hallituksen linjausten, aikataulun ja tähän kokonaisuuteen kohdennettujen resurssien puitteissa. Ensivaiheessa tulisi käynnistää tarkemmat selvitykset keinovalikoimasta ja vaikutusten arvioinnista. Virkamiesten näkemys on, että lääkeasioiden kokonaisuutta on kehitettävä pitkäjänteisesti, ennakoivasti ja suunnitelmallisesti yli seuraavien hallituskausien. 

Heidi Tahvanainen
erityisasiantuntija
sosiaali- ja terveysministeriö

Tutustu materiaaleihin:

 
Sivun alkuun