Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Annika Saarikko:
Lastensuojelulain muutokset tuovat selkeyttä rajoitustoimien käyttöön ja lisäävät lasten kuulemista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2018 9.26
Kolumni

Kasvaakseen vahvaksi aikuiseksi lapsi tarvitsee rakkautta, rajoja ja huolenpitoa. Kun lapsi ei syystä tai toisesta voi asua vanhempiensa kanssa, hänen oikeutensa saada turvaa ja hyvää kohtelua korostuu. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on aina viimeisin keino varmistaa lapsen huolenpito ja turvallinen kasvuympäristö.

Suurin osa lastensuojelussa olevista lapsista saa tarvitsemansa avun ja huolenpidon, mutta ongelmiakin on. Pidän tärkeänä vahvistaa säännöksiä entisestään, jotta pystymme varmistamaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeuksien toteutumisen kaikissa tilanteissa. Esittelen tänään muutoksia lastensuojelulakiin, joilla edistetään lastensuojelu-lasten hyvinvointia ja vahvistetaan itsemääräämisoikeutta.

Toisinaan tulee tilanteita, jolloin lapsille joudutaan laittamaan hyvin konkreettista rajoja. Rajoitusten käytön ennaltaehkäisyyn, toimenpiteiden toteuttamiseen ja niiden jälkikäteiseen arvioon kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota. Laitoksilta edellytetään yleisen hyvän kohtelun suunnittelua. Rajoittamisen painotetaan olevan viimeinen keino ja sen pitää olla oikeassa suhteessa saatavaan hyötyyn. 

Rajoituksia ei voida käyttää laitoksen henkilöstön määrään, osaamiseen tai perehdytykseen liittyvästä puutteesta johtuen. Olen saanut palautetta siitä, miksi vaarallisia esineitä tai tupakkatuotteita ei saa ottaa lapsilta pois. Tämä on nyt uudessa lakiesityksessä mahdollistettu. Myös luvatta laitoksesta poistuneen lapsen etsinnästä ja palauttamisesta säädetään nyt laissa. Lisäksi eristämisen maksimiaika puolitetaan ja säännöstä tarkennetaan muutoinkin lapsen turvallisuutta korostaen.

Lain pitää olla niin selkeä, että työnantajat tietävät mitä osaamista työntekijöiltä vaaditaan ja työntekijät tietävät miten pitää toimia.

Lastensuojelulaitoksiin tehdyissä tarkastuksissa on noussut esiin huolia. Apulaisoikeusasiamies Sakslinin käynneillä lastensuojelulaitoksissa on havaittu huonoja ja vanhentuneita käytäntöjä, jopa laittomuuksia. Lain pitää olla niin selkeä, että työnantajat tietävät mitä osaamista työntekijöiltä vaaditaan ja työntekijät tietävät miten pitää toimia.

On olennaisen tärkeää, että sijaishuollossa olevaa lasta kuullaan häntä koskevissa asioissa. Lapsella on oikeutus tulla kuulluksi ja hänen näkökulmansa nähdyksi.  Siksi lasten kuulemisvelvollisuus aluehallintovirastojen valvonnassa tuodaan lakiin. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta kentän palautteesta tiedämme, että näin ei aina ole toimittu. 

Nyt eduskuntaan vietävät lakipykälät ovat tärkeä täydennys kymmenisen vuotta sitten hyväksyttyyn lastensuojelulainsäädäntöön.  Muutostyötä on kuitenkin jatkettava. Lainmuutosten valmistelun aikana esiin nousseen tiedon, lausunnoista saadun palautteen sekä julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella sosiaali- ja terveysministeriössä jatketaan lastensuojelulain uudistusta. Olen asettamassa työryhmät uudistamaan lastensuojelun sijaishuollon ja jälkihuollon sisältöä ja rakenteita. Niiden on vastattava paremmin paljon tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tarpeisiin.

Vuoden 2019 täydentävässä budjetissa aluehallintovirastoille osoitetaan lisärahoitusta uusien valvojien palkkaamiseen. 

Lisäksi lasten osallisuutta ja kuulemista pitää muutoinkin yhä parantaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tehtäväksi on annettu toteuttaa sijaishuollossa olevan lapsen osallisuutta ja kuulemista koskeva laaja tutkimus- ja kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena on saada sijoitettuna olevien lasten kuulemiselle pysyvä rakenne, joka mahdollistaisi myös välittömän puuttumisen lapsen arjen olosuhteisiin, jos kuulemisen yhteydessä nousee esiin epäkohtia.

Vuoden 2019 täydentävässä budjetissa aluehallintovirastoille osoitetaan lisärahoitusta uusien valvojien palkkaamiseen. Samassa yhteydessä lain toimeenpanoa vahvistetaan lisäresurssein sosiaali- ja terveysministeriössä sekä THL:ssä.

Annika Saarikko
Perhe- ja peruspalveluministeri 

Lisätietoja:

 
Sivun alkuun