Ilona Autti-Rämö
Lisääkö uusien terveydenhuollon menetelmien käyttöönotto epätasa-arvoa?

Sosiaali- ja terveysministeriö 18.12.2018 10.16
Kolumni

Terveydenhuollon resurssien kohdentamisen yhtenä perusperiaatteena on sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen. Kevään 2018 Terveysfoorumin mukaan tässä ei ole vielä onnistuttu. Mitä pitäisi tehdä, jotta tavoite toteutuisi?

Palveluvalikoimaneuvoston (Palko) työssä pyritään ottamaan huomioon koko terveydenhuollon kenttä – aina ennaltaehkäisystä uusien hoitomenetelmien arviointiin tilanteissa, joissa ei ole aikaisemmin ollut hoitovaihtoehtoja. Huomattava osa Palkon työajasta on kulunut erittäin kalliiden, usein vähäiseen näyttöön perustuvien lääkehoitojen arviointiin. On tilannearvion paikka.

Erittäin kalliit lääkehoidot kohdentuvat potilasryhmiin, joiden kohdalla hoitovaihtoehdot ovat toistaiseksi vähäiset ja odotukset uusista hoitomuodoista suuret. Näytön ja odotusten ristiriita on merkittävä. Palko on pyrkinyt määrittämään suositukset siten, että hoito kohdennetaan siitä todennäköisimmin hyötyville ja hoidon kustannukset kohtuullistetaan. 

Yksittäisen lääkehoidon kustannukset eivät ole terveydenhuollon kokonaisbudjetissa suuret. Kun yksittäiset hoitokustannukset lasketaan yhteen, kyseessä on jo merkittävä kustannuserä. Terveydenhuollon kokonaisbudjetin kasvulla on rajat. Jos sen yhden osa-alueen kuluerä jatkuvasti kasvaa, joudutaan väistämättä pohtimaan, mistä nämä resurssit siirretään.

Vaihtoehtoiskustannuksista ei ole Suomessa riittävästi keskusteltu

Vaihtoehtoiskustannuksista ei ole Suomessa riittävästi keskusteltu. Kyseessä on priorisointi: mitä jätetään tekemättä, jos samoilla resursseilla aloitetaan jotain uutta eikä toiminnan tehostamisella ole mahdollista kuroa resurssivajetta umpeen?

Terveydenhuollon menetelmien arviointi on keskittynyt siihen, onko uudella hoidolla teoreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa ja miten nämä vaikutukset osoitetaan. Jokainen uusi menetelmä näyttää maksavan huomattavasti enemmän kuin vanhat menetelmät, myös silloin kun kyseessä on korvaava hoitomenetelmä ja erityisesti silloin, kun tarjotaan kokonaan uudenlaisia hoitomahdollisuuksia. 

Terveydenhuollossa on käytössä menetelmiä, joilla ei ole lainkaan tai on vain vähän vaikuttavuutta.

Terveydenhuollossa on käytössä menetelmiä, joilla ei ole lainkaan tai on vain vähän vaikuttavuutta. Näiden poissulkeminen terveydenhuollosta vapauttaisi resursseja vaikuttaviin menetelmiin, mutta toistaiseksi mekanismit vaikuttamattomien menetelmien poistamiseen ovat vähäiset. Palko on tehnyt muutaman poissulkevan suosituksen ja Käypä Hoito -hanke on aloittanut Vältä Viisaasti -suositusten tekemisen. Tarvitsemme selkeän systeemin, joka tunnistaa vaikuttamattomat menetelmät ja sitouttaa terveydenhuollon toimijat niiden käytön poistamiseen. Tässä työssä tarvitaan yhteistä ymmärrystä ja myös vahvaa viestintää.

Vaihtoehtoiskustannuksissa on otettava huomioon myös ne menetelmät, joiden vaikuttavuudesta on näyttöä, mutta joita ei ole systemaattisesti otettu käyttöön. Nämä koskevat erityisesti potilasryhmiä, jotka sairaudestaan, vammastaan tai muusta syytä eivät pysty tuomaan tarpeitaan riittävästi kuuluville – erityisesti mielenterveyspotilaat, vammaiset, päihdeongelmaiset ja vanhukset. Jos vaikuttavaksi osoitettujen menetelmien käyttöönotosta ei huolehdita ja niiden toteutumista ei valvota, on selkeä riski, että väestön terveyserot kasvavat. 

Terveydenhuollon menetelmien käyttöönotto ei voi perustua vain yksittäisiin vaikuttavuusnäyttöihin.

Monet uudet tutkimuslaitteet ja -menetelmät sekä hoitomuodot tarjoavat kaivattuja vaihtoehtoja, joissa kohtaaminen korvataan digitalisaatiolla. Kaikkiin tarpeisiin ei voida vastata teknologian keinoilla. Monet potilaat tarvitsevat kohtaamista sisältävää hoitoa ja kuntoutusta, jotta he voivat osallistua yhteiskuntaan ja kestävät sairauden aiheuttaman henkilökohtaisen kuorman.

Terveydenhuollon menetelmien käyttöönotto ei voi perustua vain yksittäisiin vaikuttavuusnäyttöihin. Meidän on myös varmistettava, että terveydenhuollon resurssien jakaantuminen vastaa yhteiskunnan arvoja. Se edellyttää, että väestö saa osallistua terveydenhuollon resurssien jakoa koskevaan arvokeskusteluun. Sitä ennen on huolehdittava, että terveydenhuollossa tehtävät päätökset tehdään avoimesti ja perustellusti. Priorisoinnin on perustuttava yhteisiin arvoihin, ei kenenkään suosimiseen tai tunteisiin vetoamiseen.

Ilona Autti-Rämö
pääsihteeri 
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (Palko)