Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Huovinen: Sosiaalihuoltolaissa kuuluu asiakkaiden ääni

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2014 7.45
Tiedote -

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen pitää valmisteilla olevan sosiaalihuoltolain tavoitteita erinomaisina. Kokonaisuudistus on loppusuoralla ja hallituksen esitys sosiaalihuoltolaiksi annetaan eduskunnalle lähiaikoina.

"Yritämme saada aikaan merkittävän muutoksen. Sosiaalihuollon peruspalvelut olisivat ensisijaisia, ja erityislainsäädännön mukaisilla palveluilla varmistettaisiin riittävä tuki heille, joiden tuen tarpeeseen peruspalvelut eivät riitä"

Ministeri Huovisen mukaan lain valmistelussa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että asiakkaiden ääni on saatu kuuluviin.

"Asiakkaiden viesti on selvä. Halutaan, että palveluja on saatavilla siellä, missä asiakkaat asioivat muutenkin eli kouluissa, neuvoloissa ja päiväkodeissa. Ihmiset haluavat, että työvoimahallinnon viranomaiset ja terveydenhuolto tekevät yhteistyötä niin, ettei asiakkaan itsensä tarvitse toimia viestikapulana, kun asioiden järjestelyyn tarvitaan apua useammalta taholta."

"Asiakkaat toivovat myös, että olisi edes yksi työntekijä, joka tietäisi mikä minun tilanteeni on ja että asiat selvitettäisiin heti kun apua lähdetään hakemaan Eikä vasta kuukausien tai vuosien kuluttua. Uusi laki vastaa tähän toiveeseen omatyöntekijällä."

Uudessa laissa toteutetaan myös toive siitä, että kotipalvelua olisi taas saatavilla eikä kaikkia palveluja ohjattaisi hakemaan lastensuojelun kautta.

"Jatkossa kotipalvelua olisi mahdollista saada peruspalveluna, kun apua tarvitaan esimerkiksi lapsen syntymän yhteydessä tai vamman tai sairauden takia. "

"Lakia valmisteltaessa on pyritty ottamaan huomioon kaikista heikoimmassa asemassa olevien avun saaminen. Liian usein käy niin, että heikoiten apua saavat ne, jotka sitä huonoiten osaavat hakea."

Ministeri Huovinen puhui Lapin sosiaali- ja terveysturvan syyspäivillä Inarissa 11. syyskuuta.

Lisätietoja

erityisavustaja Laura Lindeberg, p. 0295 163 110



Muualla palvelussamme

Sosiaalihuoltolaki

Susanna Huovinen
 
Sivun alkuun