Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Mattila: Suomi jatkaa hyvää työtään pitkäaikaissairauksien ehkäisemisessä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2018 11.33
Tiedote 83/2018

Maailman terveysjärjestön (WHO) riippumaton korkean tason komissio on julkaissut suositukset tarttumattomien tautien ehkäisyyn ja hoitoon. Suosituksissaan komissio kehottaa päätöksentekijöitä kiireellisiin toimiin pitkäaikaissairauksien ja mielenterveyden ongelmien vähentämiseksi maailmanlaajuisesti. Suosituksissa korostetaan sitä, että työssä onnistuminen edellyttää sosiaali- ja terveysalan toimien lisäksi laaja-alaista poikkihallinnollista yhteistyötä.

”Suomi on onnistunut kansainvälisesti vertaillen hyvin ehkäisemään pitkäaikaissairauksia eli tarttumattomia tauteja. Näiden tautien riskitekijät ovat ehkäistävissä ja ne ovat samoja sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa. Siksi me voimme toimia esimerkkinä maille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa”, sanoo julkistustilaisuudessa puheenvuoron pitänyt sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila Genevessä 1. kesäkuuta.

Tarttumattomia tauteja ovat muun muassa erilaiset syövät, sydän- ja verisuonitaudit, hengityselinsairaudet ja diabetes. Maailmassa näihin tauteihin kuoli vuonna 2015 noin 40 miljoonaa ihmistä.

”Vaikka meillä on näytettävää muille maille, emme suinkaan jää laakereille lepäämään vaan jatkamme määrätietoisesti työtä Suomessa. Tavoitteemme on edelleen vähentää pitkäaikaissairauksien aiheuttamia ennenaikaisia kuolemia ja parantaa potilaiden elämänlaatua," Mattila toteaa.

Mattilan mukaan uudet kansainväliset suositukset pitkäaikaissairauksien ehkäisemiseksi painottavat aivan oikein sitä, että tarttumattomien tautien ehkäisemiseksi on kyettävä pienentämään sosioekonomisia eroja ihmisten välillä. Sosioekonomiset tekijät vaikuttavat paljon elintapoihin, jotka puolestaan ovat kytköksissä lisääntyviin tautiriskeihin.

“Jokainen maa valitsee tietysti itse tavat, joilla pitkäaikaissairauksia ehkäistään. Suomessa olemme onnistuneet yhdistelemällä sekä pehmeitä keinoja että sääntelyä. Pehmeitä keinoja ovat esimerkiksi tuettu työpaikkaruokailu, terveyskasvatus kouluissa ja elintapaohjaus lapsiperheille. Kovempia keinoja ovat esimerkiksi kansainvälisesti vertaillen korkeat alkoholi-, tupakka- ja virvoitusjuomaverot”, Mattila sanoo.

Mattila nimettiin komissaariksi Maailman terveysjärjestö WHO:n korkean tason tarttumattomien tautien komissioon helmikuussa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii komitean rinnakkaispuheenjohtajana yhdessä Uruguayn ja Sri Lankan valtiopäämiesten kanssa. Komissio toimii lokakuuhun 2019 saakka. Komission tehtävänä on antaa suosituksia ja tehdä uusia avauksia liittyen tautien ehkäisyyn ja hallintaan.

Tarttumattomien tautien ehkäisyn seurantaa käsitellään muun muassa YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2018. Tarttumattomiin tauteihin liittyvän ennenaikaisen kuolleisuuden vähentäminen ja mielenterveyden edistäminen on myös yksi YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoitteista.

Lisätietoja:

erityisavustaja Kari Synberg, p. 0295 163 106, 050 574 2297, [email protected]
neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio, p. 02951 63328, 050 554 4419, [email protected]
erityisasiantuntija Satu Leino, p. 02951 63428, [email protected]

 
Sivun alkuun