FI SV EN

Terveydenhuoltolaissa ei tingitä palveluiden saatavuudesta

25.5.2010 6.53
Uutinen N5-54917

"Perustuslain edellyttämä terveydenhuollon palveluiden yhdenvertainen saatavuus on tavoite, josta terveydenhuoltolaissa ei tingitä", sanoo lain valmisteluun osallistunut lääkintöneuvos Jukka Mattila. Lain lähtökohtana on asiakkaiden aseman ja hoidon parantaminen. Siihen pyritään takaamalla palvelujen yhdenvertainen saatavuus, antamalla asiakkaalle mahdollisuus valita hoitopaikkansa ja parantamalla hoidon laatua ja potilasturvallisuutta.

"Palveluiden yhdenvertainen saatavuus ei tarkoita samaa kuin palveluiden yhdenmukainen saavutettavuus. Kaikkien on saatava tarvitessaan hoitoa, mutta se voi olla saavutettavissa eri tavalla", Jukka Mattila selventää.

"Palvelut voidaan sovittaa olosuhteiden ja etäisyyksien mukaan. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon palveluja voidaan järjestää harvaan asutuilla seuduilla pienemmissä yksiköissä, jotta asiakkaiden matkat eivät tulisi kohtuuttomiksi."

Palvelujen yhdenvertaiseen saatavuuteen kuuluu myös, missä ajassa palvelut saa. Terveydenhuoltolaissa aiotaan täsmentää erikoissairaanhoidon hoitotakuuta. Kuten tähänkin asti, lähete kiireettömään hoitoon on käsiteltävä kolmen viikon sisällä sen saapumisesta hoitoyksikköön ja aloitettava hoidon tarpeen arviointi ja siihen liittyvät tutkimukset. Hoitopäätös on tehtävä kolmen kuukauden sisällä lähetteen saapumisesta, ja hoito, esimerkiksi leikkaus, toteutettava puolen vuoden aikana hoitopäätöksestä.

Lasten ja nuorten on päästävä psykiatriseen hoitoon kolmen kuukauden sisällä. Uuden terveydenhuoltolain mukaan lasten ja nuorten psykiatriseen hoidon yläikärajaksi tulee 22 vuotta. Nykyisin ikärajaa ei ole laissa määritetty. Käytännössä se on ollut 18 vuotta, mutta joissain sairaanhoitopiireissä on sovellettu korkeampaa ikärajaa.

Valinnanvapaus toteutetaan kahdessa vaiheessa

Palveluiden saatavuuden ohella asiakkaan asemaa parannetaan antamalla hänelle mahdollisuus valita hoitopaikkansa. Valinnanmahdollisuus toteutetaan kahdessa vaiheessa.

Ensimmäisessä vaiheessa asiakas saa valita perusterveydenhuollon hoitopaikkansa oman kuntansa tai yhteistoiminta-alueen terveysasemista. Erikoissairaanhoidossa hoitopaikan voi valita omalta erva-alueelta. Erva-alue on useamman sairaanhoitopiirin muodostama erikoissairaanhoidon erityisvastuualue, joita Suomessa on viisi.

Mattila huomauttaa, että omaa lääkäriä asiakkaat eivät voi aina valita, vain terveyskeskuksen tai hoitoyksikön. Mahdollisuuksien mukaan hoitoyksikön on kuitenkin otettava huomioon asiakkaan toive hoitavasta terveydenhuollon ammattihenkilöstä niin kuin nykyisinkin.

Toisessa vaiheessa valintamahdollisuudet laajenevat koko maan terveysasemiin ja erikoissairaanhoidon hoitoyksiköihin.

Ensimmäinen vaihe toteutuu terveydenhuoltolain tullessa voimaan vuonna 2011 ja toiseen vaiheeseen arvioidaan päästävän vuonna 2014.

Palvelut tuotteistettava

"Ensimmäisessä vaiheessa kerätään kokemuksia terveydenhuollon asiakkaiden valinnoista. Toinen vaihe edellyttää toimivaa ja kannustavaa kuntien välistä kustannusten korvausmekanismia, jota meillä ei vielä perusterveydenhuollossa ole. Sen luominen edellyttää palvelujen tuotteistamista", Mattila toteaa.

Sen sijaan asiakkaiden valinnanvapauden toteuttaminen ei Mattilan mukaan vaadi välttämättä valtakunnallista sähköistä potilastietorekisteriä. Tarvittavat tiedot ja lähetteet voi lähettää sähköitse tai paperilla. Kattavat sähköiset potilasrekisterit parantavat kuitenkin potilasturvallisuutta. Alueellisia potilastietojärjestelmäratkaisuja on jo kehitetty kaikkien sairaanhoitopiirien alueella. Kun potilasrekisterin pito tulee sairaanhoitopiirien tehtäväksi, helpottuvat tiedon siirtomahdollisuudet merkittävästi.

Valinnan mahdollisuuteen kuuluu myös pääsy kiireettömiin terveyspalveluihin oleskelupaikkakunnalla. Asuinkunnan on tehtävä kaikille asiakkaalle terveydenhuollon hoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelmansa mukaisia hoitotoimia tai laboratoriokokeita tarvitseva voi saada niitä oleskelupaikkakuntansa terveysasemalta tai sairaalasta, kun hän sopii asiasta etukäteen.

"Esimerkiksi dialyysihoitoa tarvitseva voisi hakeutua hoitoon kesämökkipaikkakunnallaan. Tosin dialyysihoito on hankala esimerkki siksi, että dialyysilaitteistot mitoitetaan alueen tarpeen mukaisesti, ja aikoja voi olla rajoitetusti", Mattila pohtii.

"Tähänkin asti terveydenhuollon palveluja tarvitsevat ovat voineet saada maksusitoumuksen toisen kunnan palveluihin, mutta kunnat ovat antaneet niitä nihkeästi. Nyt terveydenhuoltolaki tulee asiakkaan puolelle ja velvoittaa kunnat järjestämään hoidon asiakkaan haluamalla tavalla, jos se on käytännössä mahdollista."

Valinnan vapaus tuo vastuuta

Mattila korostaa, että vapaus valita hoitopaikkansa ei tarkoita, että asiakkaat "shoppailisivat " monissa eri hoitoyksiköissä päivittäin tai kuukausittain, vaan hoitopaikkaa vaihdetaan vähintään vuodeksi. Valintamahdollisuudesta huolimatta tarkoituksena on luoda jatkuvia hoitosuhteita ja huolehtia hoitovastuusta.

Hänen mukaansa hoitopaikan valinta on asenteellisesti merkittävä asia. On eri asia mennä hoitoon itse valitsemaan hoitopaikkaan kuin olla hoidossa paikassa, johon on määrätty.

"Valitessaan jonkin terveyskeskuksen, asiakas ottaa vastuun valinnastaan ja samalla vastuuta hoidostaan. Hän kantaa oman vastuunsa, koska hän luottaa valitsemaansa terveyskeskukseen, josta saa ohjauksen hoitoonsa. Jo se luo edellytykset paremmalle hoidolle. "

"Laatu ja potilasturvallisuus ovat olennainen asia hyvässä hoidossa. Niitä koskevat suunnitelmat tehdään kaikissa hoitoyksiköissä, mutta niiden eläväksi tekemisessä on vielä parantamisen varaa", Mattila toteaa.

"Asiakkaan valinnan vapauden myötä terveyskeskuksissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota hoidon ammatillisen laadun lisäksi myös asiakkaan kokemukselliseen hoidon laatuun. Asiakkaat tuovat rahat. Jos he kaikkoavat, hoitoyksikkö näivettyy. "

Merja Moilanen