Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Osallistavaa sosiaaliturvaa pilotoimaan valittiin kuusi kuntaa

Julkaisuajankohta 23.6.2014 13.00
Uutinen N5-64764

Sosiaali- ja terveysministeriö on valinnut Loimaan, Paltamon, Rauman, Rovaniemen, Varkauden ja Äänekosken osallistavan sosiaaliturvan pilottikunniksi. Pilotointiin haki 17 kuntaa ja yksi kuntayhtymä. Kuntapilotteja on tarkoitus täydentää vielä järjestöjen toteuttamalla kokeilulla.

Pilottikuntien valinta perustui hakijakunnan suunnitelmassaan esittämään osallistavien toimien sisällön ja kohderyhmän kuvaukseen. Valinnassa painotettiin kannustamista aktiiviseen toimintaan ja osallistujien ottamista mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Pilotointiin valittiin sekä kuntia, joissa kehitetään kuntouttavaa työtoimintaa että kuntia joissa pilotoidaan työttömien vapaaehtoista toimintaa. Lisäksi valittiin erikokoisia kuntia eri puolilta Suomea, jotta pilotoinnista saataisiin kokemuksia mahdollisimman monipuolisesti.

Pilotointi toteutetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti ja siinä huomioidaan, että työ ja työllistymistä edistävät palvelut ovat ensisijaisia osallistavaan toimintaan nähden. Kokeilusta haetaan uutta käytännönläheistä tietoa osallistavan sosiaaliturvan kehittämisen tueksi. Samalla etsitään niitä kohtia, joissa nykyinen lainsäädäntö tai ohjeet estävät uusien toimintatapojen käytön.

Pilotointi jatkuu vuoden loppuun ja sen tulokset kootaan osaksi työryhmän loppuraporttia. Siihen mennessä selvitetään myös lainsäädännön ja ohjeiden sekä palvelujen ja rahoituksen muutostarpeet.

Hallitus päätti rakennepoliittisessa ohjelmassaan viime syksynä kehittää työikäisten osallistavaa sosiaaliturvaa. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä, kannustaa osallistumiseen ja samalla lisätä sosiaaliturvan yleistä hyväksyntää yhteiskunnassa.

Lisätietoja

ylijohtaja Outi Antila, 02951 63164, [email protected]

 
Sivun alkuun