Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Palveluasumisen piirissä olevien vanhusten muutto-oikeus etenee jo keväällä

Julkaisuajankohta 24.3.2010 10.54
Uutinen N5-54950

Julkisuudessa olleista tiedoista poiketen lakiesitys laitoshoitoa saavien ja palveluasumisen piirissä olevien henkilöiden muutto-oikeudesta on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella touko-kesäkuussa. Lain on tarkoitus tulla voimaan ennakkoon suunniteltuna ajankohtana, vuoden 2011 alusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan lakiesitystä, jossa laitoshoitoa tai palveluasumista tarvitseville vanhuksille ja vammaisille taattaisiin oikeus muuttaa omaistensa lähelle. Tarkoituksena on muuttaa nykyistä lainsäädäntöä siten, että perustuslaissa säädetty yksilön oikeus vapaasti valita oma asuinpaikkansa toteutuisi myös vanhusten ja vammaisten henkilöiden osalta. Kotikunnan muuttumisen estävä ns. laitosrajoitus poistettaisiin.

Jos henkilön kotikunta on jo järjestänyt hänelle laitoshoidon, asumispalvelut tai perhehoidon toisen kunnan alueella, voisi henkilö aina halutessaan vaihtaa tämän kunnan kotikunnakseen. Tällöin alkuperäinen kotikunta vastaisi edellä mainituista palveluista ja niiden välttämättömistä liitännäispalveluista aiheutuvista kustannuksista niin kauan kuin henkilö on näiden palvelujen piirissä.

Henkilön kotikunnan vaihtuminen voisi perustua myös hänen omaan päätökseensä hakeutua toisen kunnan asukkaaksi ja sen palvelujen piiriin. Tällöin kunnan tulisi yhteistyössä henkilön kotikunnan kanssa arvioida henkilön palvelutarve sekä päättää palvelujen antamisesta samoin perustein kuin jos palvelun hakijana olisi kunnan nykyinen asukas.

Lisätietoja

hallitusneuvos Anne Kumpula, p. (09) 160 74113

verkkouutiset
 
Sivun alkuun