Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pitääkö järjestöjen yhtiöittää tarjoamansa sosiaali- ja terveyspalvelut?

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.4.2016 12.41
Uutinen

Hallitus täsmensi sote-uudistuksen linjauksia 5. huhtikuuta. Linjausten mukaan asiakkaan valinnanvapaus edellyttää, että palveluja tarjoavat julkiset toimijat, yritykset ja järjestöt ovat tasavertaisessa kilpailuasemassa. Sote- ja aluehallintouudistuksen projektijohtaja Tuomas Pöysti kertoo videohaastattelussa muun muassa, pitääkö järjestöjen yhtiöittää tarjoamansa sosiaali- ja terveyspalvelunsa.

Linkki videohaastatteluun:

http://youtu.be/Wb8f4v_L8pA

 

Tekstiversio haastattelusta

Pitääkö järjestöjen yhtiöittää tarjoamansa sosiaali- ja terveyspalvelunsa?

”Järjestöjen yhtiöittämistä ei ole ollenkaan käsitelty hallituksen linjauksissa. Eli siihen ei ole nyt otettu mitään kantaa. Näiden linjausten perusteella järjestöjen ei tarvitse lähteä yhtiöittämään. On toinen asia, että läpinäkyvyyden ja järjestön oman työn selkeyden kannalta, järjestön omista lähtökohdista, voi olla järkevää, mutta sen järjestöt voivat miettiä itse. Tietysti järjestöjen täytyy omassa toiminnassaan arvioida, että jos järjestö saa raha-automaattiyhdistykseltä tai jotain muuta kautta yleishyödylliseen toimintaansa avustusta, silloin täytyy pitää markkinoilla tapahtuva maksullinen toiminta läpinäkyvästi erillään.”

Hallituksen linjausten mukaan virkavastuulla olevat tehtävät hoitaa maakunta. Tällaisia viranomaistehtäviä ovat esimerkiksi lapsen huostaanottopäätös ja päätös tahdonvastaisesta psykiatrisesta hoidosta. Miten se toteutetaan yhtiöitetyssä tuotannossa?

”Loppulainvalmistelussa täytyy miettiä tarkemmin, miten järjestöjen ja tuottajan välillä tapahtuu tehtäväjako viranomaistehtävissä. Ajatus on se, että perustuslain tarkoittamaa merkittävää julkista valtaa käyttää maakunta järjestäjänä. Eli järjestäjällä on aina vastuu viranomaistoiminnasta kokonaisuutena ja näistä yksilön asemaan raskaammin puuttuvista toimenpiteistä kuten huostaanotto ja tahdonvastainen hoito. Sen sijaan ajatus on, että tuotannon puolella voidaan lailla säädettävillä kriteereillä antaa sellaisia viranomaistehtäviä, jotka eivät ole näin raskaita. Eli terveyden- ja sosiaalihuollon tosiasialliseen toimintaan liittyvää hallintotehtävää voidaan kyllä antaa tuotantopuolen yhtiöille myöskin.”

Haastattelu ja video: Kimmo Vainikainen

 
Sivun alkuun