Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Selvitys: toksikologinen osaaminen varmistettava Suomessa – lisää alan koulutusta

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 12.6.2018 11.31
Uutinen

Suomessa on tällä hetkellä liian vähän toksikologian osaajia. Tuoreen selvityksen perusteella vuosittain olisi koulutettava noin 15–20 jatkokoulutettavaa toksikologia, jotta alan osaaminen Suomessa voitaisiin turvata. Uusia, alan maisterintutkintoa suorittavia opiskelijoita tarvittaisiin jatkossa vuosittain 20–30, mikä on suurin piirtein sama määrä kuin nykyisin. Alan osaamisen vahvistaminen edellyttää nykyistä kiinteämpää yhteistyötä yliopistojen ja tutkimuslaitosten välillä.

Selvityksen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toksikologisia valmiuksia voitaisiin parantaa nykyisestä perustamalla sinne toksikologiaan keskittyvä erillisyksikkö. Erillisyksikön tulosohjauksesta vastaisivat yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö.
 
Toksikologista osaamista tarvitaan riskinarvioinnissa sekä esimerkiksi arvioitaessa erilaisia vahinko- ja onnettomuustilanteita sekä niiden seurauksia ja torjuntatoimia. Asiantuntijat arvioivat muun muassa kemiallisten aineiden ja muiden vastaavanlaisten tekijöiden (esim. ilman pienhiukkasten, säteilyn, kasvinsuojeluaineiden) vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Samoin osaamista tarvitaan myös ekotoksikologiasta ja eliöiden populaatioiden selviytymisestä. Toksikologian asiantuntijan on siten ymmärrettävä kemiallisten aineiden ja muiden tekijöiden ominaisuuksia sekä ihmisen ja muiden eliöiden rakenteita ja toimintaperiaatteita eli fysiologiaa, biokemiaa ja patologiaa.
 
Selvityksen tavoitteena oli selvittää toksikologisen osaamisen nykytila ja laatia tilannearvio toimenpide-ehdotuksineen osaamisen turvaamiseksi Suomessa. Selvityshenkilönä toimi Juha Pyötsiä.
 
Lisätietoja:
Selvityshenkilö Juha Pyötsiä, p. 050 555 6333
Johtaja Jari Keinänen, STM, 02951 63311 
 
 
Sivun alkuun