Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM ja TEM tiedottavat
Selvityshenkilöt: Pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten todelliset palvelutarpeet on selvitettävä nykyistä paremmin

arbets- och näringsministerietsocial- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 15.11.2018 10.33
Tiedote 168/2018

Selvityshenkilöt Tuija Oivo ja Raija Kerätär edellyttävät, että työ- ja toimintakykyä sekä työelämäosallisuutta tukevia palveluita tarvitsevat henkilöt on tunnistettava nykyistä paremmin. Samalla olisi arvioitava, kuinka moni pitkäaikaistyöttömistä on todellisuudessa työkyvytön ja väärän etuuden piirissä.

”Työttömät ovat tällä hetkellä syrjässä työkykypalveluista, etuuksista ja osallisuudesta”, toteavat Oivo ja Kerätär.

Selvityshenkilöiden mukaan olisi käynnistettävä yli hallituskausien ulottuva strateginen työkykyohjelma.

STM:n asettamat selvityshenkilöt luovuttivat raporttinsa tänään 15.11.2018 sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle ja työministeri Jari Lindströmille.

Työllistymiseen tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä

Selvityshenkilöt toteavat, että pitkäaikaistyöttömän asiakkaan palvelutarvetta, työkykyä ja kuntoutustarvetta ei selvitetä riittävän yksilöllisesti ja monialaisesti, ja tämä johtaa useiden työttömien jäämisen palveluiden ja etuuksien ulkopuolelle. Työmarkkinat eivät riittävästi tue osatyökykyisten työelämäosallisuutta.

Monialaisen yhteistyön pohjaksi olisi käynnistettävä työkykyohjelma; poikkihallinnollinen ja pitkäjänteinen kokonaisuus, jolla lisättäisiin osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työelämäosallisuutta ja varmistettaisiin heidän tarvitsemansa palvelut ja etuudet.

Ohjelman tuloksena käytettävissä olisi entistä vaikuttavampi ja tehokkaampi työkyvyn tuen palvelujärjestelmä, osallisuutta lisäävät työmarkkinat sekä yhtenäinen, kannustava ja osatyökykyisten työelämäosallisuutta tukeva etuusjärjestelmä.

Lisätietoja

Johtaja Tuija Oivo, TEM, p. 050 396 0168, [email protected]
Kuntoutuslääkäri Raija Kerätär, p. 040 535 6935, [email protected]

 
Sivun alkuun