Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Skanska menestyi Euroopan työturvallisuuskilpailussa

Julkaisuajankohta 6.5.2009 13.23
Uutinen N5-56234

Skanska Oy:n Suomessa käyttämä työturvallisuushavaintokäytäntö on palkittu Euroopan riskien arviointikampanjan kilpailussa. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto keräsi vuonna 2008 EU:n jäsenmaista hyviä käytäntöjä, joista kansainvälinen raati valitsi parhaat 400 ehdotuksen joukosta.

Skanska kannustaa työntekijöitään tekemään työturvallisuushavaintoja päivittäisessä työssään. Havainnot voivat koskea esimerkiksi esteitä kulkureiteillä tai puutteellista henkilösuojaimien käyttöä, mutta niitä voi tehdä myös myönteisistä asioista.

"Havaintojen avulla parannetaan työntekijöiden tietoisuutta turvallisuudesta ja tehdään helpoksi vaaroista raportoiminen ja niihin puuttuminen. Havainnointikäytäntö myös korostaa sitä, että rakennusalalla turvallisuus on kaikkien yhteinen asia", sanoo Skanska Oy:n toimitusjohtaja Juha Hetemäki.

Kun Skanskan työmailla tehdään turvallisuushavaintoja, puutteet korjataan välittömästi, havainnot käsitellään työmaan viikkopalaverissa ja kirjataan tietojärjestelmään. Näin kokemuksia voidaan hyödyntää Skanskassa laajemminkin.

Turvallisuushavainnot otettiin Skanskassa käyttöön vuonna 2005. Tehtyjen havaintojen määrä on kasvanut joka vuosi, ja vuonna 2008 tehtiin 8 276 turvallisuushavaintoa.

Euroopan riskien arviointikampanja tähtää turvallisempiin työpaikkoihin

Terveellinen työ - yhteinen etu! - Euroopan riskien arviointikampanja on Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston järjestämä. Sen tarkoituksena on valistaa riskien arvioinnin tärkeydestä ja tehdä Euroopan työpaikoista terveellisempiä, turvallisempia ja tuottavampia. Vuosien 2008-2009 aikana järjestettyä kampanjaa ovat tukeneet EU:n puheenjohtajavaltiot, Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja Euroopan työmarkkinaosapuolet.

Kampanjassa on kerätty hyviä käytäntöjä, joista Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston asettama raati on palkinnut parhaat. Tarkoituksena on antaa tunnustusta sellaisille yrityksille ja organisaatioille, jotka ovat merkittävästi edistäneet riskien arviointia työpaikalla. Suomesta kilpailuun tarjottiin yhdeksää ehdokasta, joista kaksi valittiin edustamaan Suomea. Toinen näistä ehdokkaista oli Skanskan turvallisuushavaintokäytäntö, joka oli yksi kilpailuraadin palkitsemasta kahdeksasta ehdotuksesta. Kilpailun voittajia ei asetettu paremmuusjärjestykseen.

Lisätietoja:

Sosiaali- ja terveysministeriö, ylitarkastaja Hannu Stålhammar, [email protected], puh. (09) 160 73108

Skanska Oy, toimitusjohtaja Juha Hetemäki, [email protected], puh. 020 719 2245

Skanska Oy, turvallisuuspäällikkö Antti Leino, [email protected], puh. 020 719 2082.

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Merja Vuoripuro, [email protected], puh. 020 719 2426

verkkouutiset
 
Sivun alkuun