Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa Kelan korvaamien taksimatkojen toimintaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2018 12.34
Uutinen

Heinäkuun alussa voimaan tuleva liikennepalvelulain uudistus vaikuttaa Kelan korvaamien taksimatkojen tilaamiseen, kun kaikki Kelan korvaamat taksimatkat tilataan alueellisista tilausnumeroista. Sosiaali- ja terveysministeriö pitää tärkeänä, että Kelan asiakaskyydit jatkuvat mahdollisimman sujuvana ja asiakkaiden omavastuu on samansuuruinen koko maassa. On myös tärkeää, että suorakorvausjärjestelmä on edelleen käytössä.

Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että korvauksen saamiseksi asiakkaan on tilattava kaikki kyydit tilausvälityskeskuksesta. Näissä kyydeissä on 25 euron omavastuu. Kela on kilpailuttanut maakunnittain taksimatkojen tuottajana toimivat kuljetuspalvelukeskukset.

Sosiaali- ja terveysministeriössä seurataan tarkasti sitä, miten Kelan korvaamien taksimatkojen alueellinen toiminta alkaa. On tärkeää, että kuljetukset toimivat yhdenvertaisesti koko maassa.

Uutista korjattiin 29.6. : ensimmäisessä kappaleessa luki virheellisesti, että kyydit jatkuvat yhtenäisin hinnoin koko maassa. Lauseeseen korjattiin, että asiakkaan omavastuu on samansuuruinen koko maassa.

Lisätietoja:

ylijohtaja Outi Antila, gsm. 050 527 1011, tavoitettavissa su 1.7. saakka, sen jälkeen hallitusneuvos Pekka Humalto, p. 0295 163 193. Soittopyyntöjä voi laittaa myös tekstiviestillä.


 

 
Sivun alkuun