Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sote-johtoryhmä sai tietoa muun muassa alueellisen valmistelun suunnitelmista

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 20.1.2020 13.22
Uutinen

Sote-johtoryhmä kävi läpi kokouksessaan 13.1.2020 muun muassa ympäristöterveydenhuollon selvityksen ja sai tiedoksi alueellisen valmistelun organisoinnin suunnitelmia sekä esittelyt uudistusta tukevista valtionavustuksista. Asialistalla oli myös maakuntien rahoituksen valmistelun tilannekatsaus ja uudistuksen viestinnän linjaukset.

Ympäristöterveydenhuollon selvitys on valmistunut

Selvitystyön vastuuhenkilö, johtaja Jari Keinänen sosiaali- ja terveysministeriöstä esitteli ympäristöterveydenhuollon asemointia koskevaa selvitystyötä, joka on laadittu yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

Selvityksen tavoitteena oli arvioida ympäristöterveydenhuollon järjestäminen osana sote-uudistusta. Vaihtoehtoina olivat järjestäminen kuntarakenteessa tai maakunnissa. Valtiollistamisvaihtoehto ei ollut mukana selvityksessä.

Alueellisen valmistelun tueksi valtionavustuksia

Erityisasiantuntija Kari Hakari ja johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä esittelivät alueellisen valmistelun tuen kokonaisuutta ja tuen organisointia.

Uudistuksen alueellisen valmistelun ja järjestämisvastuun siirtymisen tueksi laaditaan tiekartta, jonka toteutumista seurataan alueellisen tilannekuvan avulla yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Kuntaliiton kanssa. Tilannekuva muodostuu muun muassa THL:n vuosittaisten arviointiraporttien perusteella.

Yhteistyömuotoja ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön vetämät Skype-kokoukset alueellisille valmistelijoille, yhteiset alueelliset keskustelut ja ministerin vierailut alueilla.

Tammikuussa avautuu kaksi valtionavustushakua, joissa on yhteensä jaossa 190 miljoonaa euroa. Hakuaika on 20.1. - 31.3.2020.

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmasta jaetaan 70 miljoonaa euroa peruspalveluiden toiminnalliseen kehittämiseen. Vuoden 2020 haussa painotetaan erityisesti palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja monialaisessa kuntoutuksessa.

Rakenneuudistusrahoitusta on tarjolla 120 miljoonaa euroa. Rakenneuudisturahoitus on tarkoitettu vapaaehtoiseen alueelliseen yhteistyöhön ja yhteiseen valmisteluun. Valtionavustusta myönnetään etenkin sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Avustuksen myöntämisessä arvioidaan hankkeen yhteiskunnallisen ja taloudellisen vaikuttavuuden toteutumista sekä hankkeen yleistä merkitystä. Avustuksilla voidaan jatkaa niiden alueellisten ratkaisujen kehittämistä, jotka aloitettiin Sipilän hallituksen aikana.

Rahoituslaskelmat tarkentuvat

Markku Nissinen, Ville Salonen ja Jenni Jaakkola valtiovarainministeriöstä sekä Antti Väisänen sosiaali- ja terveysministeriöstä antoivat rahoituslaskelmien tilannekatsauksen.

Laskelmia tehdään entisillä laskentaperusteilla. Kuntien ja maakuntien kustannusten lähtötasoissa on suuria eroja, mutta tulojentasausjärjestelmän tavoitteena on turvata muutokset kustannusneutraalisti.

Sote-uudistuksen viestinnän linjaukset ohjaavat koko uudistuksen viestintää

Vs. viestintäpäällikkö Satu-Mari Tolonen sosiaali- ja terveysministeriöstä esitteli sote-uudistuksen viestinnän strategisia linjauksia, jotka pohjautuvat hallituksen viestintästrategiaan ja siinä kiteytettyihin hallituksen viestinnän arvoihin, joita ovat luotettavuus, avoimuus, selkeys, rohkeus ja vuorovaikutteisuus.

Lisätietoja

Kansliapäällikkö, johtoryhmän puheenjohtaja Kirsi Varhila p. 0295 163 338, [email protected]

Hallitusneuvos, johtoryhmän 1. varapuheenjohtaja Minna-Marja Jokinen, 0295 530 018, [email protected] 

 
Sivun alkuun