Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM: Liikkumisvapautta sosiaalihuollon toimintayksiköissä voidaan rajoittaa tarvittaessa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 2.4.2020 9.00
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut sosiaalihuollon toimintayksiköille ohjeen siitä, miten tartuntatautilaki ja valmiuslaki vaikuttavat liikkumisvapauteen.

Sosiaalihuollon toimintayksiköitä ovat esimerkiksi ikääntyneiden palvelukodit, vammaisten henkilöiden asumisyksiköt ja lastensuojelun sijaishuoltopaikat.

Tartuntatautilain mukaan toimintayksikön on huolehdittava potilaiden, asiakkaiden ja henkilökunnan tarkoituksenmukaisesta suojauksesta ja sijoittamisesta. Toimintayksikön johtaja voi antaa vierailukiellon tartunnan torjumiseksi.

Kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta tai aluehallintovirasto voi myös tarvittaessa sulkea toimintayksikön.

Yksittäisten ihmisten liikkumista toimintayksikössä voidaan rajoittaa tartuntatautilain mukaisen karanteenin tai eristämisen ajaksi. Karanteeni- tai eristyshuoneen ovea voidaan pitää ulkopuolelta lukittuna ja siten rajoittaa liikkumista myös sosiaalihuollon yksikössä.

Päätöksen karanteenista tai eristämisestä tekee tartuntatautilääkäri tai kiireellisessä tapauksessa muu virkalääkäri enintään kolmeksi päiväksi.

Lääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin sosiaalihuollon yksikköön, jos se on henkilön koti. Myös tautiin sairastunut henkilö voidaan määrätä eristykseen sosiaalihuollon yksikköön. Tällöin kotisairaalapalvelu huolehtii hänen hoidostaan.

Tartuntatautilain lisäksi liikkumista voidaan rajoittaa myös valmiuslain perusteella. Tätä varten valtioneuvostolla on mahdollisuus antaa asetus, jonka nojalla liikkumista voidaan rajoittaa tarkemmin.

Iäkkäiden henkilöiden ja vammaisten henkilöiden liikkumisoikeutta tartuntataudin leviämisen estämiseksi voidaan rajoittaa vain tartuntatautilain tai valmiuslain perusteella.

Lastensuojelun sijaishuollossa noudatetaan lisäksi lastensuojelulakia, joka sisältää säännökset ja edellytykset sijaishuollossa oleviin lapsiin kohdistettavista rajoituksista.

Lisätietoja

Lastensuojelu ja lapsiperhepalvelut: neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, p. 0295 163 482 ja neuvotteleva virkamies Annika Parsons, p. 0295 163 596
Ikääntyneiden palvelut: neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, p. 0295 163 549
Vammaispalvelut: lakimies Kirsi-Maria Malmlund, p. 0295 163 073
[email protected]

 
Sivun alkuun