Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

STM pyytää lausuntoa työttömyysturvalain aktiivimallin kehittämiseksi

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 21.6.2018 12.27
Tiedote 94

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja muistiosta eräiden järjestöjen ja kuntien sekä työnantajien järjestämien työllistymistä tukevien toimien sisällyttämisestä niin kutsutun aktiivimallin mukaiseen aktiivisuuteen. Lausuntoaikaa on 2.8.2018 saakka.

Ehdotus perustuu hallituksen keväällä tekemään päätökseen kehittää työttömyysturvalaissa tarkoitettua aktiivimallia.
 
Esityksessä ehdotetaan, että nykytilaan verrattuna työttömyysturvalain aktiivimallissa hyväksyttäisiin myös eräiden järjestöjen, kuntien ja työnantajien järjestämää toimintaa aktiivimallissa edellytettyä aktiivisuutta kerryttäväksi toiminnaksi. Tavoitteena on laajentaa toimintaa järjestävien joukkoa. 
 
Toiminnan sisältöön, mikä edelleen tarkoittaisi osallistumista edellyttävää valmennusta tai muuta toimintaa, jolla tuetaan henkilön työllistymistä, ei ole tarkoitus ehdottaa muutoksia. 
 
Kehysriihen jälkeisessä valmistelussa joitakin linjauksia on tarkennettu. Aktiivimallissa hyväksyttävää työllistymistä tukevaa toimintaa voisivat järjestää ammattiliitot ja järjestöt sekä työttömien yhdistykset. Niillä olisi mahdollisuus hankkia tai järjestää toimintaa yhdessä myös muiden järjestö- tai yhdistystoimijoiden kanssa.
 
Muutosehdotuksen jatkovalmistelussa on myös päädytty ratkaisuun, että aktiivisuuden kertymistä ei sidottaisi siihen, että toimintaa on rahoitettu julkisista varoista. Tällainen rajoitus olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että esimerkiksi ammattiliittojen ja –järjestöjen omilla varoillaan järjestämä toiminta ei olisi voinut kerryttää aktiivisuutta. 
 
Lisäksi linjauksesta, jonka mukaan työvoimaviranomainen voisi toiminnan sisällön arvioinnin jälkeen antaa ratkaisuja siitä, mitkä toimet voitaisiin jatkossa lukea aktiivimallin mukaista aktiivisuutta kerryttäviksi, on luovuttu. Kun toiminnan sisällön tuntemus on nimenomaan toiminnan järjestäjällä, jatkovalmistelun perusteella ei pidetty tarkoituksenmukaisena, että työvoimaviranomainen arvioisi nyt tarkoitetun aktiivisuutta kerryttävän toiminnan sisältöä tai tekisi ratkaisuja siitä, että toiminta kerryttäisi aktiivimallin mukaista aktiivisuutta.
 
Työttömyysturvan hakijan kannalta muutos tarkoittaisi käytännössä sitä, että osallistuminen näihin aktiivisuuteen luettaviin toimiin osoitettaisiin omalla ilmoituksella ja toiminnan järjestäjän osallistumistodistuksella.

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveysministerin erityisavustaja Niina Perälä p. 046 923 4296
Neuvotteleva virkamies Marjaana Maisonlahti p. 02951 63288 (ajalla 25.6.2018-1.7.2018)
Neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo p. 02951 63195 (ajalla 2.7.-22.7.2018) ja 
yksikön johtaja Liisa Siika-aho p. 02951 63085 (23.7. lukien)

25.6. klo 14.50 tiedotteeseen lisätty linkki muistioon "Eräiden järjestöjen ja kuntien sekä työnantajien järjestämien työllistymistä tukevien toimien sisällyttäminen työttömyysturvalain niin kutsutun aktiivimallin mukaiseen aktiivisuuteen​" 

28.6. klo 10.30 tiedotteeseen korjattu ensimmäinen kappale. 

 
Sivun alkuun