Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen ja Japanin välille tulossa sosiaaliturvasopimus

Ministry of Social Affairs and Health
Julkaisuajankohta 23.9.2019 10.00
Tiedote 98/2019

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen ja Japanin Suomen-suurlähettiläs Takashi Murata ovat allekirjoittaneet Suomen ja Japanin välisen sosiaaliturvasopimuksen 23. syyskuuta Helsingissä.

Sopimus vaikuttaisi Suomen ja Japanin välillä liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvaan.
Sopimus koskee Suomen työeläkejärjestelmää ja Japanin työntekijöiden eläkejärjestelmiä. Lisäksi sopimus koskee kummankin maan työttömyysvakuutusta.

Sosiaaliturvasopimuksessa on lähetettyjä työntekijöitä koskevia määräyksiä. Suomesta suomalaisen yrityksen Japaniin lähettämä työntekijä jäisi Suomen työeläkelainsäädännön ja työttömyysvakuutuksen alaisuuteen enintään viideksi vuodeksi. Tältä ajalta vakuutusmaksut maksettaisiin Suomeen eikä Japanissa perittäisi Japanin lainsäädännön mukaisia pakollisia maksuja. Näin vältettäisiin kaksinkertaiset sosiaalivakuutusmaksut. Tällä on merkitystä yritysten kilpailukyvylle.

Sopimuksen mukaan sopimusvaltion lainsäädännön mukaan ansaitut eläkkeet maksetaan toisen sopimusvaltion alueella asuville henkilöille.

Sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, jotka edellyttävät eduskunnan suostumusta. Tämän vuoksi eduskunta käsittelee vielä sopimusta ennen kuin se voi tulla voimaan.

Lisätietoja

hallitusneuvos Marja-Terttu Mäkiranta, p. 0295 163170, [email protected]

 
Sivun alkuun