Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedottavat
Suomi mukana laajassa yhteiseurooppalaisessa rokotushankkeessa

Ministry of Social Affairs and Health
Julkaisuajankohta 4.9.2018 13.55
Uutinen

Suomi on mukana uudessa laajassa eurooppalaisessa, väestön rokotussuojaa parantavassa hankkeessa. Kolmivuotinen hanke The European Joint Action on Vaccination on jatkoa EU:n aiemmalle rokotussuojaa ja rokotuskattavuutta edistävälle työlle.

Hanke vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä ja kehittää käytännön työkaluja eri maiden terveysviranomaisille ja terveydenhuollon ammattilaisille rokotuskattavuuden vahvistamiseksi. Hanke käynnistettiin 4. syyskuuta Pariisissa.
 
Yhteishankeen budjetti on yhteensä 5,8 miljoonaa euroa vuosina 2018–2021. Tästä 3,5 miljoonaa euroa rahoitetaan EU:n terveysohjelmasta. Hankkeessa on mukana 17 EU-maata, sekä Norja, Serbia sekä Bosnia ja Herzegovina.
 
Maailman terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan rokottaminen säästää jopa 3 miljoonaa ihmishenkeä joka vuosi. Euroopan eri maiden rokotuskattavuus on jo pitkään jäänyt alle WHO:n tavoitteiden. Tämän vuoksi monet hyvin tarttuvat taudit, kuten tuhkarokko, ovat alkaneet uudelleen levitä Euroopassa.
 
”Tautiepidemiat ylittävät maiden väliset rajat. Siksi Euroopan maiden yhteistyö tarttuvien tautien torjun-nassa on erittäin tärkeää” toteaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee.
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on mukana hankkeessa. THL vetää hankkeen rokotusluottamukseen ja -vastaisuuteen liittyvää työtä yhdessä Italian kansanterveyslaitoksen kanssa sekä osallistuu usei-den muiden osahankkeiden toteutukseen.
 
”Rokotusluottamuksen vahvistaminen ja rokotteista saatavan henkilökohtaisen ja väestötason terveyshyödyn entistä aktiivisempi esiintuonti on terveydenhuollon ja laajemmin myös koko yhteiskunnan tärkeä tehtävä. Aloite on otettava haltuun”, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo.
 
Rokotusluottamuksen lisäksi hankkeen tavoitteena on parantaa maiden välistä koordinaatiota rokote-hankinnoissa, tukea alan tutkimus- ja innovaatiotoimintaa sekä vahvistaa EU:n sisäistä koordinaatiota tarttuvien tautien torjunnassa.
 
Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa WHO, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD), Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC), Euroopan lääkevirasto (EMA) sekä useita järjestöjä ja yliopistoja. 
 
Lisätiedot:
 
johtaja Mika Salminen johtaja, THL p. 029 524 8454, [email protected]
lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen, p 02951 63324, [email protected]
erikoistutkija Jonas Sivelä, THL, p. 029 524 7084, [email protected]
 
Sivun alkuun