Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

THL:n pääjohtajaksi Markku Tervahauta

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 18.10.2018 13.32
Uutinen

Valtioneuvosto on nimittänyt torstaina 18.10. Markku Tervahaudan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajaksi.

Tervahauta aloittaa tehtävässään 1.1.2019. Määräaikainen nimitys kestää 31.12.2023 asti.

Tervahauta on toiminut vuoden 2018 helmikuusta sosiaali- ja terveysministeriössä hyvinvointi- ja palveluosaston osastopäällikkönä. Tätä ennen hän työskenteli kuntatasolla sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamistehtävissä vuodesta 2009 alkaen., ensin Lahden kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamistehtävissä ja vuodesta 2010 alkaen Kuopion kaupungin palvelualuejohtajana. Vuosina 2005–2009 Tervahauta toimi Leppävirran kunnan kunnanjohtajana. Koulutukseltaan Tervahauta on lääketieteen tohtori.

THL:n pääjohtaja johtaa laitoksen toimintaa ja vastaa sille asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta sekä siitä, että laitoksen tehtävät hoidetaan taloudellisesti ja tehokkaasti. Pääjohtaja seuraa laitoksen toimialan kehitystä sekä huolehtii laitoksen toiminnan yleisestä kehittämisestä ja uudistamisesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva tutkimus- ja kehittämislaitos, joka toimii ministeriön tulosohjauksessa. THL palvelee valtion ja kuntien päättäjiä, alan toimijoita, järjestöjä, tutkimusmaailmaa ja kansalaisia. THL:n tavoitteena on vaikuttaa suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin puolesta.

THL:n pääjohtajan virkaa haki 15 henkilöä.

Lisätietoja

kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, p. 02951 63356, [email protected]

 
Sivun alkuun