Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tulevaisuuden sosiaaliturva rakennetaan pitkäjänteisyydellä ja avoimella keskustelulla

Ministry of Social Affairs and Health
Julkaisuajankohta 14.2.2020 9.31
Tiedote

Keväällä 2020 käynnistyvä sosiaaliturvan kokonaisuudistus on yksi tämän vuosikymmenen suuria uudistushankkeita.

”Yhteisymmärrys kestävästä tulevaisuuden mallista saavutetaan parhaiten, jos tietoisuus ja tieto sosiaaliturvasta lisääntyvät koko yhteiskunnassamme. Toivonkin, että uudistusprosessin aikana käydään parlamentaarisessa sosiaaliturvakomiteassa ja myös sen ulkopuolella yhteiskunnallista keskustelua sosiaaliturvan arvovalinnoista ja periaatteista”, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.

”Uudistuksia tullaan toteuttamaan vaiheittain jo tämän vaalikauden aikana, mutta varsinaisena tähtäimenä ja pohdinnan kohteena on suomalaisten sosiaaliturva ensi vuosikymmenellä.”

Parlamentaarinen komitea työstää uudistusta kahden vaalikauden ajan

Sosiaaliturvauudistuksen valmistelua varten perustetaan parlamentaarinen komitea, joka työskentelee kahden vaalikauden ajan. Komitean jäseniksi nimitetään kaikista eduskuntapuolueista yksi varsinainen jäsen, jonka tulee olla kansaedustaja, ja hänelle varajäsen. Lisäksi komiteaan tulee asiantuntijoita järjestöistä, laitoksista ja eri ministeriöistä. Komitean työtä tukevat jaostot. Komitea voi teettää jaostoilla esimerkiksi selvityksiä sosiaaliturvan ongelmista. Komitea raportoi työstään ministeriseurantaryhmälle, mutta ei toimi sen ohjauksessa.

”Ensimmäiseksi komitean täytyy löytää riittävä yhteisymmärrys sosiaaliturvan nykytilasta ja ratkaistavista ongelmista. Tällaista tilannekuvaa meillä ei Suomessa ole vielä tehty.

Yhteistä ymmärrystä luodaan tosiasioihin perehtymällä, tuomalla esiin eri näkökulmat ja keskustelemalla rakentavasti ristiriidoista. Vasta sitten, kun riittävä yhteisymmärrys on saavutettu, on edellytykset luoda pitkän aikavälin tiekartta ja rakentaa tulevaisuuden sosiaaliturvaa. Oikoteitä ratkaisuihin ei ole, ja siksi uudistukselle on varattu kaksi vaalikautta”, toteaa komitean tuleva puheenjohtaja Pasi Moisio.

Ministeri Aino-Kaisa Pekosen mediatilaisuus sosiaaliturvauudistuksesta pidettiin perjantaina 14.2.2020. Katso tallenne tilaisuuden verkkolähetyksestä.

​Lisätietoja:

viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, p. 0295 163 635
kansliapäällikkö Kirsi Varhila, p. 0295163338 (soittopyynnöt tekstiviestillä)
johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]
erityisavustaja Juho Orjala, p.  0295163424

 
Sivun alkuun