Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tutkimus: Lääkäreiden tyytyväisyys ammatinvalintaan ja työhön on pysynyt korkeana

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.1.2020 9.47
Tiedote 8/2020

Lääkäreiden koulutukseen hakeutumisen motiivit eivät ole muuttuneet viime vuosikymmenten aikana merkittävästi. Myöskään yleisessä tyytyväisyydessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Valtaenemmistö vuosina 2007–2016 valmistuneista lääkäreistä oli ammatinvalintaansa tyytyväisiä.

Tämä selviää Lääkäri 2018 -tutkimuksesta, jossa on selvitetty vuosina 2007–2016 valmistuneiden lääkäreiden ajatuksia koulutukseen, ammatti-identiteettiin, arvoihin ja urakehitykseen liittyen.

Tutkimus on jatkoa viiden vuoden välein toistetulle poikkileikkaustutkimusten sarjalle, jonka toteuttamista sosiaali- ja terveysministeriö on tukenut jo 30 vuotta. Tutkimuksessa on keskitytty erityisesti perus- ja erikoistumiskoulutuksiin niissä tehtyjen ja käynnissä olevien uudistusten vuoksi.

Peruskoulutuksessa kehitettävää vielä toiminnanohjauksessa, erikoistumiskoulutukseen toivottiin lisää johtamistaitojen opetusta

Peruskoulutuksen osalta tyytyväisyys sairaalatyön opetukseen oli suurempaa kuin tyytyväisyys terveyskeskusopetukseen. Opetuksen vahvoiksi puoliksi koettiin muun muassa diagnostiikka ja hoito, eettinen pohdinta ja tiedonhakutaidot.

Lääkärit toivoivat peruskoulutuksen sisältävän enemmän etenkin toiminnanohjauksen taitoja. Kehitettävää olisi myös koulutuksen osuvuudessa suhteessa työhön.

Erikoistumiskoulutukseen lääkärit olivat melko tyytyväisiä. Parhaiten toteutui diagnostisten taitojen ja hoitotoimenpiteiden oppiminen. Kehitettävää löytyi erityisesti osaamisen arvioinnin ja oppimistavoitteiden täyttymisen seurannassa. Johtamistaitojen, tutkimus- ja opetustyön sekä terveystalouden opetusta toivottiin lisää.

Sosiaali- ja terveysministeriö hyödyntää tutkimuksen ja tulevien erillisjulkaisujen tuloksia terveyspalvelujärjestelmän ja erikoislääkärikoulutuksen kehittämisessä.

Tutkimuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja raportointiin ovat osallistuneet tutkijat kaikista Suomen viidestä lääketieteellisestä tiedekunnasta yhdessä Suomen Lääkäriliiton kanssa.

Lisätietoja

ylilääkäri Kaisa Halinen, STM, p. 0295 163 154, [email protected]

 
Sivun alkuun