Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työeläkelainsäädäntöön useita muutoksia

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2019 11.33
Tiedote 175/2019

Työeläkelainsäädännössä tulee voimaan useita toisiinsa liittymättömiä muutoksia. Näistä tärkeimmät ovat sairausvakuutuslain työtulouudistukseen liittyvät muutokset, työeläkevakuuttamisen laiminlyöntiä koskevat muutokset sekä täsmennykset eläkkeen perusteena oleviin työansioihin.

Lait tulevat voimaan 1.1.2020, lukuun ottamatta työansiokäsitteen muutoksia, jotka tulevat voimaan 1.1.2021.

Sairausvakuutuslain työtulouudistuksesta seuraa muutoksia työeläkelakeihin

Työeläkelait muuttuvat sairausvakuutuslain työtulouudistuksen johdosta. Muutokset koskevat sitä, miten oikeus eläkkeeseen lasketaan niiltä palkattomilta jaksoilta, joiden aikana henkilö on saanut sairaus- tai vanhempainpäivärahaa tai Kelan maksamaa kuntoutusrahaa. Oikeus eläkkeeseen näiden etuuksien ajalta lasketaan sairausvakuutuslain mukaisen vuositulon perusteella. Oikeus eläkkeeseen edellyttää, että vuosituloon sisältyy vähintään työntekijän eläkelain vakuuttamisvelvollisuuden alarajan (59,36 euroa vuoden 2019 tasossa) verran palkkatuloa tai yrittäjätuloa vuodessa. Jotta muutos ei lisää työeläkemenoja, samalla muutetaan kertoimia, joiden avulla määritetään vuositulon painoarvo eläkkeen laskennassa.

Työeläkevakuuttamisen tahallisen laiminlyönnin ajalta ei kartu eläkettä, jos työntekijä on osallistunut laiminlyöntiin

Työntekijälle ei jatkossa kartu eläkettä sellaisissa tilanteissa, joissa työnantaja on järjestelmällisesti laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa työntekijälleen eläkevakuutus ja työntekijä on tiennyt laiminlyönnistä ja omalla toiminnallaan mahdollistanut laiminlyönnin. Työntekijä on näissä tilanteissa myös itse välttänyt työntekijän työeläkevakuutusmaksun maksamisen.

Eläkkeen perusteena oleviin työansioihin lasketaan työpanokseen perustuva osinko

Työeläkelakien säännökset eläkkeen perusteena olevasta työansiosta muuttuvat. Työpanokseen perustuva osinko luetaan jatkossa mukaan eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Lisäksi säännöksiä täsmennetään työsuhdeoptioiden ja osakepalkkioiden osalta.

Lisäksi työeläkelakeihin on tehty useita teknisiä muutoksia, joiden taustalla on muun muassa vuoden 2017 eläkeuudistus.

Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista ja tasavallan presidentti vahvisti lait maanantaina 30.12.

Lisätietoja

hallitusneuvos Inka Hassinen, p. 0295 163 187, [email protected]

 
Sivun alkuun