Työeläkeyhtiöt suhtautuvat myönteisesti kilpailun kehittämiseen

2.3.2012 10.11
Uutinen N5-59245

Työeläkeala suhtautuu pääsääntöisesti myönteisesti työeläkeyhtiöiden välisen kilpailun kehittämiseen sosiaali- ja terveysministeriön laatiman arviomuistion suuntaisesti. Arviomuistiossa ehdotetaan alustavasti yhtiökohtaisen hoitokustannusosan käyttöönottoa kilpailun lisäämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko järjesti aiheesta keskustelutilaisuuden työeläkealan toimijoille 2. maaliskuuta Helsingissä.

Yhtiökohtainen hoitokustannusosa sai yhtiöiltä melko yksimielisen myönteisen vastaanoton, mutta sen toteuttamiseen liittyvistä yksityiskohdista ja reunaehdoista on edelleen keskusteltava. Yhtiökohtaisen hoitokustannusosan katsottiin lisäävän hintakilpailun lisäksi järjestelmän läpinäkyvyyttä.

Hoitokustannuksilla tarkoitetaan käytännössä työeläkeyhtiön tietojärjestelmä-, hallinto- ja palkkakustannuksia. Tällä hetkellä vakuutusmaksuihin sisältyvä hoitokustannusosa lasketaan kaikille yhtiöille samalla tavalla niiden yhteisestä hakemuksesta, joten se ei kannusta yksittäisiä työeläkeyhtiöitä hallinnon tehostamiseen ja kilpailun lisäämiseen.

Lisäksi ministeriön laatimassa arviomuistiossa ehdotetaan alustavasti toisen merkittävän kilpailutekijän, yhtiöiden asiakasyrityksilleen tarjoamien työhyvinvointipalvelujen, tarkempaa sääntelyä kirjaamalla yhteiset pelisäännöt lakiin. Työeläkeala on hyvin yksimielinen yhteisten sääntöjen tarpeesta, mutta yksityiskohdissa näkemykset eroavat myös tässä asiassa.

Työeläkelaitosten välisellä toimivalla kilpailulla tavoitellaan mahdollisimman tehokasta järjestelmää, joka hyödyttää niin vakuutuksenottajia, vakuutettuja kuin eläkeläisiäkin. Koska työeläkevakuutustoiminta on lakisääteistä ja tarkasti säänneltyä, kilpailukeinoja on vähän ja niiden on oltava mahdollisimman toimivia.

Jatkovalmistelusta päätetään pian

Keskustelutilaisuudessa esitetyt kommentit ja aiemmat lausunnot antavat ministeriölle hyvän perustan jatkaa valmistelua hallituksen esityksen muotoon. Puheenvuoroissa tuotiin esiin myös toive ministeriön vahvasta roolista valmistelussa.

"Viime viikkoina on voimakkaasti noussut esiin tarve tarkastella työeläkeyhtiöiden hallintosäännöksiä avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimuksia vasten. Toivon, että myös työeläkeyhtiöiden välistä kilpailua kehitetään nyt ehdottoman avoimesti ja läpinäkyvästi. Perehdyttyäni kaikkeen saatuun palautteeseen päätän tarkemmin jo lähipäivinä, miten ja millä aikataululla valmistelua jatketaan", ministeri Risikko totesi.

Myöhemmin tänä vuonna valmistuu arviomuistio eläkesäätiöiden ja vakuutuskassojen aseman kehittämisestä työeläkejärjestelmässä.

Lisätietoja

johtaja Erkki Rajaniemi, p. 09 160 73865, [email protected]