Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työelämän ja omaishoidon yhteensovittamisen keinoja selvitetään

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2018 9.05
Tiedote 77/2018

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on asettanut selvityshenkilön kartoittamaan parempia keinoja yhteensovittaa työelämä ja omaishoito.

Useimmiten omaishoitajat ovat työikäisiä ihmisiä. He voivat olla esimerkiksi sairastuneen tai vammautuneen lapsensa tai puolisonsa omaishoitajia. Myös saattohoito on omaishoitoa. Haasteena on, miten yhdistää työssäkäynti pitkäaikaiseen ja jatkuvaan omaishoitotilanteeseen tai äkilliseen lyhytkestoisempaan omaishoitoon.

”Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta puhuttaessa viitataan usein lapsiperheiden arkeen. Samanlainen yhteensovittamishaaste koskee myös työikäisiä, jotka ottavat usein vastuulleen omien tai puolisonsa vanhempien hoidon. Näiden tilanteiden vaikeuskertoimia nostaa se, että monesti vanhempi sukupolvi asuu ainakin hoivavastuun alkaessa eri paikkakunnalla kuin nuorempi sukupolvi”, perhe ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kuvaa. ”Hoivavastuun kantaminen omista tai puolison vanhemmista on kunnioitettavaa sukupolvien välistä vastuuta. Ikääntyvässä Suomessa meidän on tehtävä kaikkemme, jotta muun muassa sosiaaliturvajärjestelmämme ja työelämämme ottavat tämän vastuun kantamisen huomioon nykyistä paremmin”. 

Selvityshenkilöksi nimetään apulaisprofessori Laura Kalliomaa-Puha Tampereen yliopistosta. 

Selvityshenkilön tehtävänä on arvioida muun muassa mitä lakimuutoksia tarvitaan, jotta työssäkäyvän omaishoitajan toimeentulo, eläketurva tai työterveydenhuolto voidaan varmistaa ja mitkä olisivat muutosten kustannusvaikutukset. Kalliomaa-Puhan tavoitteena on selvittää, miten työhön paluu mahdollistetaan omaishoitotilanteen päättyessä. Lisäksi hän arvioi, mitä toimia tarvittaisiin, jotta työssäkäyntiä ja omaishoitoa voidaan yhdistää esimerkiksi saattohoitotilanteissa tai pidempiaikaisen omaishoidon yhteydessä. Kalliomaa-Puha arvioi myös, mitä uutta teknologiaa on tarjolla, jota työssäkäyvä omaishoitaja voi hyödyntää työssä ollessaan omaisensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi. Selvitystyön osana kuullaan muiden asiantuntijoiden lisäksi työlainsäädännön asiantuntijoita ja työmarkkinajärjestöjä.

Selvitys on osa sote-uudistukseen sisältyvää ikäihmisten kotihoidon ja omaishoidon kehittämisen kärkihanketta.

Selvityksen on määrä valmistua viimeistään 18.12.2018.

Suomessa on noin 44 152 sopimusomaishoitajaa, joista 43 prosenttia on alle 65-vuotiaita. Arvio omaisiaan auttavien määrästä vaihtelee 300 000:sta yhteen miljoonaan. Työssäkäyviä omaisistaan huolehtivia henkilöitä on arvioitu olevan noin 750 000.

Lisätietoja

apulaisprofessori Laura Kalliomaa-Puha, p. 040 828 8601, [email protected] 
hankepäällikkö Satu Karppanen, I&O-kärkihanke, p. 0295163 549
projektipäällikkö Anja Noro, I&O-kärkihanke, p. 0295 163 006
Sähköpostimme ovat muotoa: [email protected]

Annika Saarikko I&O alueuudistus-arkisto hankeuutinen
 
Sivun alkuun