Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työkykykoordinaattori raivaa työllistymisen esteitä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.10.2018 11.07
Tiedote

Suomessa on koulutettu tähän mennessä noin 370 työkykykoordinaattoria, ja jokseenkin saman verran on parhaillaan koulutettavana. Koulutuksen väliarvioinnin tulokset osoittavat, että koulutukseen osallistuneet pystyvät hyödyntämään työkyvyn tuen keinoja ja yhteistyöverkostoja entistä monipuolisemmin.

Lisäksi suurin osa koulutetuista (88 prosenttia) käyttää nyt asiakastyössään ratkaisukeskeistä työotetta.

Tärkeintä on kuunnella asiakasta

Työkykykoordinaattori räätälöi yhdessä asiakkaansa kanssa hänen tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavat palvelut, koordinoi niitä ja huolehtii, että ratkaisut löytyvät.

Ratkaisukeskeisen työotteen erityinen vahvuus on se, että siinä selvitetään, mitä ihminen itse tilanteestaan ajattelee ja mitä hän toivoo tapahtuvan. Työkykykoordinaattori tuntee käytettävissä olevat palvelut ja keinot, mutta asiakas päättää itse tavoitteistaan, jotka tarkentuvat yhteisissä keskusteluissa.

Työkykykoordinaattorit työskentelevät sekä työssä olevien että työttömien kanssa. Lisäksi he toimivat kouluttajina tai mentoreina omissa organisaatioissaan ja työpaikoilla esimiesten tukena etenkin ammatillisen kuntoutuksen asioissa.

Osa työkykykoordinaattoreista osallistuu palvelujen kehittämiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa sekä maakuntavalmistelussa.

Keitä työkykykoordinaattorit ovat?

Koulutukseen osallistujista kaksi kolmasosaa on työssä julkisella sektorilla ja kolmannes yrityksissä, järjestöissä tai erilaisissa projekteissa.

Eniten osallistujia on ollut kuntien työllisyyspalveluista, sosiaalipalveluista, työ- ja elinkeinotoimistoista ja työterveyshuolloista.

Koulutus on ammatillista täydennyskoulutusta, johon osallistujista neljällä viidestä on korkeakoulututkinto.

Koulutus on osa hallituksen kärkihanketta Osatyökykyisille tie työelämään (OTE), ja sen toteuttaa Kuntoutussäätiö yhteistyötahojensa kanssa. Koulutuksen arvioinnin tekee Työterveyslaitos.

Lisätietoja

Nina Nevala, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, p. 030 474 2277

 
Sivun alkuun