Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työolojen parantaminen vaatii uusia avauksia

Julkaisuajankohta 7.4.2011 10.56
Uutinen N5-57618

Työolot ovat pysyneet suhteellisen muuttumattomina viimeiset kymmenen vuotta. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden ihmisten määrä on kuitenkin kääntynyt pitkään jatkuneen nousun jälkeen laskuun vuoden 2007 jälkeen. Myös työtapaturmista johtuvat kuolemantapaukset ovat vähentyneet selvästi. Työn henkinen rasittavuus on vähentynyt erityisesti kunta-alalla, mutta myös yksityisellä sektorilla ja valtiolla. Vastaavien tietojen mukaan fyysinen kuormitus on sen sijaan lisääntynyt. Tiedot selviävät Työsuojelustrategian neljännestä seurantaraportista.

Raportissa kuvataan useiden tunnuslukujen avulla, miten työsuojelustrategiassa vuonna 1998 asetetut tavoitteet ovat työelämässä toteutuneet. Tavoitteena on ollut työntekijöiden terveyden, turvallisuuden ja työkyvyn parantaminen sekä tapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. Pääroolissa tässä työssä ovat työpaikat itse.

Uudet työsuojelun strategiset linjaukset korvaavat vanhan työsuojelustrategian vuonna 2011. Seurantatieto työolojen muuttumisesta on ollut keskeistä uusien linjausten valmistelussa. Nyt julkaistu raportti osoittaa, että vanhat keinot eivät enää riitä työhyvinvoinnin kohentamiseen nykytasosta vaan vaaditaan tuoreita avauksia. Uudet linjaukset julkaistaan lähiaikoina.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Lars-Mikael Bjurström, p. 09 160 72489

 
Sivun alkuun