Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömyysturvalakiin muutoksia

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2016 14.11
Tiedote 103/2016

Hallitus esittää muutoksia työttömyysturvalakiin. Tavoitteena on kannustaa työn nopeaan vastaanottamiseen, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellisista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja.

Esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle keskiviikkona 29. kesäkuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017.

Työttömyysturvan kesto lyhenisi pääsääntöisesti 500 päivästä 400 päivään. Työttömyyspäivärahan kesto lyhenisi 300 päivään niillä työttömillä, joilla on työhistoriaa enintään kolme vuotta. Työttömyyspäivärahan enimmäiskesto säilyisi 500 päivänä niillä työttömillä, jotka täyttävät työssäoloehdon täytettyään 58 vuotta. Omavastuuaikaa pidettäisiin viidestä päivästä seitsemään päivään. Pitkän työuran jälkeen 90 päivältä maksettava korotusosa ja korotettu ansio-osa poistuisivat kokonaan. Työllistymistä edistävien toimenpiteiden ajalta maksettava korotettu ansio-osa alenisi.

Työttömyysturvaa koskevien tutkimusten mukaan työttömyysturvan korvaustasolla ja etuuden enimmäiskestolla on vaikutusta työttömyyden kestoon ja uudelleen työllistymiseen. Ehdotettujen muutosten on arvioitu lisäävän työllisyyttä noin 9 000 henkilötyövuodella. Ehdotetuilla muutoksilla tavoitellaan 200 miljoonan euron vuosittaista säästöä työttömyysturvamenoissa.

Nyt annettava hallituksen esitys on osa hallitusohjelman kärkihanketta, jonka yhtenä toimenpiteenä on työttömyysturvan uudistaminen.

Lisätietoja

hallitusneuvos Esko Salo, p. 02951 63422, [email protected]

 
Sivun alkuun