Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömyysvakuutusmaksujen perintämenettely sekä koulutuskorvauksen hakeminen muuttuvat

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 5.12.2018 12.14
Tiedote 194/2018

Työttömyysvakuutusmaksujen periminen on jatkossa mahdollista sekä toteutuneeseen palkanmaksuun perustuvassa että nykyistä vastaavassa ennakollisessa perintämenettelyssä.

Lähtökohtaisesti perintämenettely perustuu toteutuneeseen palkanmaksuun ja siinä hyödynnetään vuoden 2019 alusta käyttöön otettavaa tulorekisteriä. Työnantajilla on jatkossa edelleen mahdollisuus valita ennakollinen perintä, joka vastaa nykyistä työttömyysvakuutusmaksujen perintää. Ennakolliseen menettelyynkin tulee muutoksia, joilla hyödynnetään työnantajien tulorekisteriin ilmoittamia palkkatietoja, yksinkertaistetaan työttömyysvakuutusmaksun perintämenettelyä ja vähennetään työnantajiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa. 

Myös Työllisyysrahaston (vuoden 2019 alussa Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyvät uudeksi Työllisyysrahastoksi) tiedonsaamista koskeviin säännöksiin tulee muutoksia. Työllisyysrahastolla on oikeus saada yksilöityjä tulo- ja muita tietoja Verohallinnolta sekä Eläketurvakeskukselta ja työeläkelaitoksilta työttömyysvakuutusmaksun määräämistä, perintää ja valvontaa varten.

Koulutuskorvausta on haettava erikseen Työllisyysrahastolta ja se voidaan työttömyysvakuutusmaksusta hyvittämisen ohella myös maksaa työnantajalle. 

Tasavallan presidentti vahvisti lain 5. joulukuuta ja ne tulevat voimaan 1.1.2019.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Kirsi Päivänsalo, p. 02951 63195
hallitusneuvos Marjaana Maisonlahti, puh. 02951 63288

 
Sivun alkuun