Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uudessa Tessossa pohditaan miesten terveyttä ja hyvinvointia

Julkaisuajankohta 13.3.2014 9.16
Uutinen N5-64154

Juuri ilmestyneessä Tesso-lehdessä teemana on miesten hyvinvointi ja terveys. Tutkimusten mukaan koulutus, työpaikka ja hyvä elämänkumppani takaavat miehelle pitkän ja terveen elämän.

Miten Suomi-poika voi?

Lapset ja nuoret voivat kokonaisuudessaan paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä syrjäytymisvaara on kasvanut. Mitä ovat ne signaalit, joihin aikuisen tulisi reagoida ennen ongelmien kasautumista?

Varhainen puuttuminen suojaa syrjäytymiseltä


Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee muistuttaa kolumnissaan, että osallistuminen työelämään ja yhteiskuntaan vahvistaa sosiaalista kestävyyttä.

Hyvinvoinnin pohjana terveys, talous ja työ

Osatyökykyiset työssä -ohjelman pilottihankkeissa hiotaan yhteisiä toimintamalleja osatyökykyisten työssä jatkamiseksi ja työllistymisen parantamiseksi.

Työkykykeskusteluun tarvitaan lisää sävyjä

Uusi päivystysasetus tulee voimaan ensi vuonna ja yhtenäistää päivystysyksiköiden laatuvaatimukset kautta maan. Oulussa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon päivystykset on jo nyt sovitettu saman katon alle.

Oulussa yhteispäivystys on jo arkea

Tesso on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Se ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa.

 
Sivun alkuun