Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi Tesso kutsuu kaikki toimialat rakentamaan hyvinvointia yhdessä

Julkaisuajankohta 8.5.2013 8.00
Uutinen N5-62411

Juuri ilmestyneessä Tesso-lehdessä tutustutaan eri toimialojen rajapinnoilla syntyneisiin kiinnostaviin palveluihin. Esimerkiksi taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista ollaan yhä vakuuttuneempia.

Taiteesta hyvinvointia

Turussa sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ehkäistään tarjoamalla kaupunkilaisille harrastuksia improvisaatioteatterista karaokeen.

Eläköön-huuto harrastuksille

Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee kannustaa kuntia ennaltaehkäisevien palvelujen karsimisen sijaan investoimaan terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen ajoissa.

Hyvinvoinnin vaaliminen kannattaa

Palvelumuotoilusta on innostuttu myös sosiaali- ja terveysalalla. Ratkaisuehdotuksia palvelupolun solmukohtiin kysytään nyt suoraan palvelujen käyttäjiltä.

Palvelumuotoilua asiakkaan ehdoilla

Tesso on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Se ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa.
 
Sivun alkuun