Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valituslupamenettely muuttuu lastensuojelussa ja jälkihuollon ikärajan noston voimaantulo täsmentyy

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 30.12.2019 11.32
Tiedote 174/2019

Lastensuojelulaissa tulee voimaan uusia muutoksia 1.1.2020. Lastensuojeluasioiden valituslupamenettely muuttuu osittain hallintoprosessilain uudistuksen vuoksi. Lisäksi laissa säädetään täsmällisemmin siitä, ketkä ovat oikeutettuja lastensuojelun jälkihuoltoon, kun ikäraja nousee 25 vuoteen 1.1.2020.

Uusi hallintoprosessilaki tulee voimaan 1.1.2020. Hallintoprosessilain myötä lastensuojelulain muutoksenhakuasioissa korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellytetään, että asianosainen tai viranomainen on saanut valitusluvan korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Tahdonvastaisissa huostaanotoissa säilyy nykyisenlainen valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nousee 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen 1.1.2020. Ikärajan korotusta sovelletaan niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat oikeutettuja jälkihuoltoon 1.1.2020. Jälkihuollon sisältöön ei tehdä muutoksia. Kunta voi jatkossakin tukea nuorta itsenäistymisessä, vaikka hänellä ei ole subjektiivista oikeutta jälkihuoltoon.

Lisäksi täsmennetään itsenäistymisvarojen viimesijaista maksupäivää. Sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on velvollisuus maksaa itsenäistymisvarat nuorelle viimeistään silloin, kun nuori täyttää 25 vuotta. Viimesijaisen maksupäivän säätäminen yhteneväiseksi jälkihuollon ikärajan kanssa mahdollistaa nuoren tukemisen ja ohjaamisen tarvittaessa myös itsenäistymisvarojen käytössä 25 ikävuoteen saakka.

Pääsääntöisesti itsenäistymisvarat on edelleen maksettava silloin, kun lastensuojelun jälkihuolto päättyy. Maksupäivää määriteltäessä jokaisen nuoren yksilöllinen tilanne on jatkossakin otettava huomioon.

Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista ja tasavallan presidentti vahvisti lain 30.12.2019.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Annika Parsons, p. 0295 163 596, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala, p. 0295 163 482, [email protected]
 

 
Sivun alkuun