Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtaosa Kaste-ohjelman toimenpiteistä toteutui onnistuneesti – työ jatkuu kärkihankkeissa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.5.2016 10.15
Uutinen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman hankerahoitus auttoi kuntia kehittämään palvelukokonaisuuksia, joiden avulla lapset, nuoret ja lapsiperheet saavat avun entistä nopeammin entistä vähemmillä kustannuksilla. Kaste-ohjelman ansiosta myös jonot terveyskeskuksissa lyhenivät ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö tehostui. Tähän päästiin ottamalla käyttöön hoitosuunnitelmat ja uusimalla työnjakoa, todetaan Kaste-ohjelman loppuraportissa.

Kaste-ohjelman tavoitteita toteutettiin vuosina 2012–2015 kuudessa toisiaan täydentävässä osaohjelmassa. Ohjelman tavoitteena oli kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja ja saada sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut järjestettyä asiakaslähtöisesti. Tällä pyrittiin siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon painopistettä saataisiin siirrettyä ongelmien hoidosta fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin aktiiviseen edistämiseen ja ongelmien ehkäisemiseen koko väestössä.

Kaste oli paljon muutakin kuin hankkeita. Kuudessa osaohjelmassa oli yhteensä 13 valtakunnallista toimenpidettä, joita edelleen tarkennettiin noin 133 tehtävällä. Näistä 133 asiasta toteutui onnistuneesti 85 %. Tehtävistä jäi kesken 11 % ja toteutumatta 4 %. Toteutuksen vastuutahoina toimivat muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Työterveyslaitos (TTL), Kuntaliitto, kunnat, kuntayhtymät ja järjestöt.

Kaste-ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi sosiaali- ja terveysministeriö myönsi vuosina 2012–2015 hankerahoitusta yhteensä noin 46 miljoonaa euroa. Avustusta sai yhteensä 34 Kaste-ohjelman mukaista kehittämishanketta, joilla uudistettiin ja kehitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.
Lisäksi kymmenen suurinta Suomen kaupunkia sai rahoitusta pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen.

Kaste ohjelman viimeinen ohjelmakausi päättyi vuoden 2015 lopussa. Kaste-ohjelmalla aloitettu kehittämistyö jatkuu nyt Sipilän hallituksen kärkihankkeissa. Näitä ovat muun muassa lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma ja sekä hanke ikäihmisten kotihoidon kehittämiseksi ja kaikenikäisten omaishoidon vahvistamiseksi.

Kaikki Kaste-ohjelman hankkeet on kuvattu Innokylässä osoitteessa http://www.innokyla.fi/kaste

Lisätietoja:

Neuvotteleva virkamies Salme Kallinen, STM, puh.02951 63290, [email protected]
Lääkintöneuvos Taina Mäntyranta, STM, puh. 0295163692

 
Sivun alkuun