Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtionapua haettavana avustajakoiratoiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 6.5.2019 16.31
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö julistaa haettavaksi 150 000 euroa valtionavustusta avustajakoiratoiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Tavoitteena on lisätä avustajakoirien määrää sekä nopeuttaa avustajakoirien käyttöön ottamista erilaisilla avustajakoirien koulutusmalleilla.

Avustajakoiralla tarkoitetaan koulutettua koiraa, joka avustaa fyysisesti toimintarajoitteista henkilöä erilaisissa päivittäisissä toimissa. Avustajakoira voi auttaa mm. itsenäisessä kävelyssä, noutaa avustettavan ulottuville tavaroita, muistuttaa lääkkeiden otosta ja kutsua tarvittaessa apua. Täten koulutettu koira lisää fyysisesti toimintarajoitteisen henkilön mahdollisuuksia itsenäiseen elämään ja liikkumiseen.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan saaman selvityksen mukaan avustajakoiria on liian vähän ja tarve on jopa monikymmenkertainen koulutettujen koirien määrään nähden.

Avustusta avustajakoiratoiminnan kehittämiseksi voivat hakea avustajakoiria kouluttavat tai koulutusta koordinoivat yleishyödylliset yhteisöt, järjestöt tai säätiöt, oppilaitokset tai koirakoulut. Hakuaika päättyy 31.5.2019.

Avustus myönnetään yhdelle tai useammalle hakijalle. Avustus on käytettävissä vuoden 2021 loppuun saakka.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Anne Kanto-Ronkanen, [email protected], p. 02951 63153 (avustajakoira-asioihin liittyvät kysymykset)
erityisasiantuntija Kati Hokkanen, [email protected], p. 0295 163 727 (valtionavustusprosessiin liittyvät kysymykset)

 
Sivun alkuun