Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtionavustuksella vauhditetaan Kansallisen neurokeskuksen perustamista

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 3.1.2020 10.39
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Itä-Suomen yliopistolle 800 000 euroa valtionavustusta Kansallisen neurokeskuksen perustamisvaiheen valmisteluun.

Kansallisen neurokeskuksen ydintehtävänä on edistää Suomessa työskentelevien neurotieteilijöiden verkostoitumista sekä edesauttaa parempien yhteistyömallien syntymistä, edistää alan tutkimusta ja innovaatiotoimintaa, aivoterveyttä sekä aivosairauksien hoitojen laatua ja kustannusvaikuttavuutta.

Kansallisen neurokeskuksen valmistelua on koordinoitu yhdessä eri toimijoiden ja alueiden kanssa mm. eri sairaanhoitopiirien ja yliopistojen kesken. Valmistelussa on priorisoitu keskeisimmät lähitulevaisuuden tavoitteet.

Kansallinen neurokeskus tarjoaa yhden luukun neurotieteen suomalaiseen tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin. Neurokeskus edistää myös datan saatavuutta ja käytettävyyttä. Kansalaisten näkökulmasta Kansallinen neurokeskus vauhdittaa uusien hoitomuotojen kehittämistyötä ja edesauttaa mm. aivosairauksien varhaisempaa diagnostiikkaa. 

Neurokeskuksen perustaminen on osa terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoimintaa

Pääministeri Sanna Marinin hallitus tukee eri ministeriöiden välistä aktiivista yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja innovaatioekosysteemin kehittämiseksi sekä huolehtii vuoden 2014 terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian mukaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta.

Osana terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoimintaa Suomeen on syntynyt tai rakentumassa kansallisia osaamiskeskittymiä kuten kansallinen syöpäkeskus, Kansallinen neurokeskus, genomikeskus ja lääkekehityskeskus. Niiden perustamista ja käynnistymistä sekä julkisten biopankkien toimintojen yhtenäistämistä tuetaan yli hallituskausien yhteensä lähes 30 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Saara Leppinen, p. 02951 63630, saara.leppinen(at)stm.fi
Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaiheen ohjelmapäällikkö Merja Jaronen, p. 050 512 9116, merja.jaronen(at)uef.fi
Kansallisen neurokeskuksen valmisteluvaiheen johtaja Mikael von und zu Fraunberg, p. 050 433 5008, mikael.fraunberg(at)uef.fi

 
Sivun alkuun