Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vanhuspalveluja uudistava työryhmä on asetettu

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.4.2019 16.55
Tiedote 56/2019

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee uudistusta iäkkäiden henkilöiden palvelujen kokonaisuuteen. Tällä tarkoitetaan muun muassa vanhuspalvelulain ja laatusuosituksen uudistamista. Lisäksi työryhmän ohjauksessa valmistellaan ikäpoliittisia linjauksia, joilla varaudutaan väestön vanhenemiseen.

Kokonaisuudistusta tarvitaan, jotta iäkkäille voidaan varmistaa heidän tarvitsemansa laadukas hoito ja huolenpito yhdenvertaisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Valvontaviranomaiset, vanhuspalvelujen henkilöstö, asiakkaat ja läheiset ovat tuoneet tänä keväänä yhä enemmän esiin huolestuttavia asioita vanhuspalveluista. Julkisessa keskustelussa ovat korostuneet erityisesti tehostettuun palveluasumiseen liittyvät epäkohdat.

Työryhmän työ jakautuu useampaan jaostoon, joissa käsitellään muun muassa henkilöstöä, valvontaa, vaikutusten arviointia, tiedonhallintaa ja laatusuositusta. Lisäksi kuullaan laajasti asiantuntijoita ja sidosryhmiä.

Työryhmän tehtävänä on antaa ehdotukset vanhuspalveluja koskevista lainsäädäntömuutoksista vuoden 2019 loppuun mennessä.

Lisätietoja

johtaja Taru Koivisto, p. 0295 163 323

neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, p. 0295 163 549

Lue lisää aiemmista tiedotteista

 
Sivun alkuun