Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Huomioi nämä asiat, kun kalastat IHN-tartunta-alueilla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 7.3.2018 16.04
Uutinen

Evira on julkaissut harrastuskalastajille ohjeen siitä, kuinka kalastaa alueilla, joilla on todettu tai epäilty IHN-kalatautia. IHN-tartunta todettiin Suomessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2017 Pohjois-Pohjanmaalla. Tauti aiheuttaa kuolleisuutta yleensä alle kahden kuukauden ikäisillä kaloilla, ja se leviää sairaiden kalojen, oireettomien kantajien ja ympäristön välityksellä.

Muihin eläimiin kuin kaloihin, virus ei tartu eikä se aiheuta kalaa syövälle ihmiselle minkäänlaista terveysvaaraa. On kuitenkin tärkeää estää taudin leviäminen vesistöistä toiseen. IHN-virustartuntaa on epäilty tai todettu Suomessa näillä neljällä alueella:

  • Vatungin (Iin) edustan merialue
  • Kymijoen vesistöalueella sijaitsevat Nilakan ja Virmasveden alueet (ml. Äyskosken alue)
  • Kaavin ja Juukan kunnissa sijaitseva Saarijärven vesialue (Vuoksen vesistöalue)
  • Nurmeksessa sijaitseva Pielisen pohjoisosa (Vuoksen vesistöalue)

Ohjeessa todetaan, että kuolleita kaloja tai niiden perkeitä ei saa jättää jäälle tai rannalle vaan ne tulee hävittää biojätteen tai sekajätteen mukana tai haudata maahan. Kalusto tai kalastusvälineet, jotka ovat olleet kosketuksissa kaloihin tai veteen käsitellään joko kuivaamalla, kuumalla tai desinfiointiaineilla. Käsittely tehdään sen jälkeen, kun välineet on ensin puhdistettu mekaanisesti niin, ettei niissä ole näkyvissä kalan tai syötin jäänteitä tai likaa.

Suomen lisäksi IHN-tautia esiintyy Pohjois- ja Väli-Amerikassa, Aasiassa, useissa Euroopan maissa ja Venäjällä.
 

Kalat
 
Sivun alkuun