FI SV

OECD:n maataloussektorin vuotuiset lippulaivajulkaisut ilmestyneet

Maa- ja metsätalousministeriö 22.7.2019 10.14
Uutinen

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n yhteinen maatalouden markkinakatsaus vuosille 2019–2028 sekä OECD:n maatalouspolitiikan seuranta- ja arviointiraportti 2019 on julkaistu.

Maataloustuotteiden reaalihintojen oletetaan pysyvän seurantajakson aikana alhaisina, jopa hieman laskevan, kysynnän kasvun hidastuessa ja tuottavuuden kasvun jatkuessa. Mahdollisesti kärjistyvät kauppakiistat ja lisääntyvät säiden ääri-ilmiöt sekä kasvi- ja eläintaudit saattavat kuitenkin ajoittain heitellä hintoja. Kansainvälisen kaupan odotetaan kasvavan 1,3 % vuodessa kun se edellisen 10 vuoden aikana kasvoi 3,3 % vuodessa. Tämä on globaalin ruokaturvan kannalta huono uutinen.

Maatalouspolitiikan seuranta- ja arviointiraportti sisältää katsauksen 53 maan maatalouspolitiikkaan. Raportin mukaan yhä lähes 70 % maataloustuista on yhä markkinoita häiritseviä tukia. Politiikkavalinnoilla tulisi ohjata enemmän tukea maatalouden tuottavuuden kehittämiseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja maatalouden resilienssiin. Investointeihin maaseudun infrastruktuuriin ja innovaatioihin tulisi satsata enemmän sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Markkinakatsaus "OECD-FAO Agricultural Outlook 2019-2028"

Seuranta- ja arviointiraportti: "Agricultural Policy Monitoring and Evaluation 2019"

Lisätietoja:

kansainvälisten asioiden johtaja Jyri Ollila, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62132, jyri.ollila(at)mmm.fi 

neuvotteleva virkamies Jertta de Maziéres, maa- ja metsätalousministeriö, p. 02951 62113, jertta.demazieres(at)mmm.fi

erityisasiantuntija Kimmo Närhinen, OECD, p. +33 1 44 18 19 25 / +33 6 32 63 39 45, kimmo.narhinen(at)formin.fi