Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tekoäly ja IoT auttavat vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 1.2.2019 9.50
Uutinen
Tekoäly auttaa tulvariskien hallinnassa. Kuva: ELY-keskus

Uudessa Tekoäly ja IoT vesiriskien ja vesivarojen hallinnassa, niin kutsutussa ÄlyVesi-hankkeessa, sovelletaan tekoälyä ja esineiden internet palveluita (IoT) vesisektorille. Samalla edistetään myös uuttaa liiketoimintaa. Tekoälyn ja internetpalveluiden IoT:n hyödyntäminen vesiriskien ennustamisessa ja ympäristön seurannassa tukee myös uusien innovaatioiden syntymistä, toimijoiden uudistumista sekä tehokkuutta.

ÄlyVesi-hanke hyödyntää autonomisia ilma-aluksia, konenäköä sekä IoT-teknologiaa pinta- ja pohjavesiasemilla ja syväoppimista tulvariskien hallinnassa. Hankkeessa kartotetaan konenäön avulla kiinnostavia kohteita vesi- ja maaympäristössä seurannan ja biomassan määrän arvioimiseksi sekä arvioidaan jäänlähtöä ja jäätymistä. Hankkeen perustana ovat julkisen sektorin tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistarpeet. Hankkeessa käytetään mukana olevien yritysten jo kehittämiä tuotteita ja palveluita, jotta uudet innovaatiot ja toimintamallit saadaan vauhdilla käyttöön. ÄlyVesi-hanke on osa hallituksen sinisen biotalouden kärkihanketta.

Tutustu hankkeeseen tarkemmin osoitteessa: www.syke.fi/hankkeet/alyvesi 

Lisätietoja:

Erikoistutkija Jari Silander, (IoT ja asiantuntijat)
Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 638, [email protected]  
Toimitusjohtaja Teemu Heikkilä, (konenäkö)
Emblica Oy, p. +358 400963509, [email protected]
Toimitusjohtaja Jonas Stjernberg, (ilma-aluskuvaukset)
BVdrone Oy, p. +358 440 662 566, [email protected]

Biotalous Hanke tai avustus Vesi
 
Sivun alkuun