Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuodenvaihteen muutoksia maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla

jord- och skogsbruksministeriet
Julkaisuajankohta 20.12.2017 11.18
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla vuodenvaihteen muutoksia ovat mm. Metsähallituksen vapakalastusluvan muuttuminen maksuttomaksi alle 15-vuotiaille ja kiinteistötoimitusmaksun aleneminen. Lisäksi kalastonhoitomaksu kohoaa ja Kiinan ja EU:n vesiyhteistyötä edistävän CEWP-verkoston Euroopan sihteeristö siirtyy Suomeen.

Metsähallituksen vapakalastuslupa maksuttomaksi alle 15-vuotiaille

Vuoden alusta lähtien alle 15-vuotiaalle myönnettävä Metsähallituksen vapakalastuslupa viehekalastukseen on pääsääntöisesti maksuton. Maksuttomuus ei koske Teno- ja Näätämöjoen vesistön, Tuulomajoen ja Paatsjoen vesistöjen tai Tornion- ja Ounasjoen vesistöjen lohen ja taimenen nousualueille myönnettäviä lupia eikä eräitä muita erityiskohteisiin myönnettäviä lupia. Uudistuksella halutaan kannustaa nuoria liikkumaan luonnossa sekä tutustumaan metsästykseen ja kalastukseen harrastuksina.

Metsähallituksen kalastuspaikat vaativat yleensä kalastonhoitomaksun lisäksi erillisen kalastusluvan, koska ne ovat vaelluskalavesien virta- ja koskipaikkoja tai rauhoitettuja erityisalueita.

Lue lisää: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 14.12.2017

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, p. 0295 162 417

Kalastonhoitomaksu nousee vuoden alussa

Vuoden 2018 alussa kalastonhoitomaksulla on uudet hinnat. Koko kalenterivuoden kalastonhoitomaksu nousee 45 euroon, seitsemän vuorokauden maksu 15 euroon ja yhden vuorokauden maksu kuuteen euroon. Lisäksi talousarvion valmistelun lähtökohdaksi otetaan myytyjen kalastonhoitomaksujen kappalemäärät.

Suomessa kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos kalastaja on iältään 18–64-vuotias ja hän kalastaa muutoin kuin onkimalla, pilkkimällä tai silakkalitkalla.

Lue lisää: Tiedote 11.12.2017

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kalatalousylitarkastaja Roni Selén, p. 0295 16 2462

Kiinteistötoimitusmaksut alenevat

Kiinteistötoimitusmaksut alenevat keskimäärin 0.8 % vuoden 2018 alusta lähtien. Yleinen kiinteistötoimitus on alle 1.000 neliömetrin kokoisen omakotitontin lohkominen. Siitä perittävä toimituskorvaus laskee noin 2,3 prosenttia 850 euroon. Maksujen aleneminen perustuu Maanmittauslaitoksen kiinteistötoimitustuotannon ja toimintamenettelyjen tehostumiseen.

Lue lisää: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 14.12.2017

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen, p. 0295 16 2300


Eläinten hyvinvointikorvausta koskevan sitoumuksen voi antaa myös vuodelle 2018

Aktiiviviljelijä voi vuonna 2018 antaa uuden eläinten hyvinvointikorvausta koskevan sitoumuksen. Sitoumuskausi on 1.1.–31.12.2018. Tuottaja voi antaa eläinten hyvinvointikorvausta koskevan sitoumuksen naudoista, sioista, lampaista, vuohista sekä siipikarjasta. Valittavana ovat hyvinvointikorvaukseen sisältyvät eläinlajikohtaiset toimenpiteet lukuun ottamatta lihasikojen immunokastraatiota sekä kanojen ja kalkkunoiden ulkoilua.

Eläinten hyvinvointikorvaus kuuluu Manner-Suomen kehittämisohjelman 2014–2020 EU-osarahoitteisiin korvauksiin. Eläinten hyvinvointikorvaukseen arvioidaan vuonna 2017 tarvittavan noin 52,0 miljoonaa euroa, josta Euroopan unionin rahoitusosuus on 42 prosenttia.

Asetus tulee voimaan 1.1.2018.

Lue lisää: Maaseutuviraston tiedote eläinten hyvinvointikorvauksen hakemisen yksityiskohdista:

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska, p. 0295 161 240
maatalousylitarkastaja Antero Nikander, p. 0295 162 403

Suomella keskeinen rooli Kiinan ja EU:n vesi yhteistyössä vuosina 2018–2019

Kiinan ja EU:n vesiyhteistyötä edistävän CEWP-verkoston Euroopan sihteeristö siirtyy Suomeen 1.1.2018. Vesiyhteistyössä keskitytään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen ja kiertotalouteen, kun Suomella on sihteeristön vetovastuu vuosina 2018–2019.  Sihteeristöä johtaa maa- ja metsätalousministeriö yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. CEWP-verkosto (China Europe Water Platform) edistää Kiinan ja Euroopan yhteistyötä vesivarojen kestävässä käytössä.

Lue lisää: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 19.12.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kansainvälisen vesiyhteistyön päällikkö Seppo Rekolainen, p. 0295 16 2086

Hyönteisten ja muiden uuselintarvikkeiden lupakäytännöt muuttuvat

Vuoden vaihteessa tulee voimaan uusi Euroopan unionin uuselintarvikeasetus ja uusi maa- ja metsätalousministeriön asetus koskien kansallisia järjestelyjä.

Uusi EU-asetus ja kansallinen lainsäädäntö muuttavat uuselintarvikkeiden, esimerkiksi hyönteisten markkinoille tuomiseen liittyviä käytäntöjä, ja niitä sovelletaan 1.1.2018 alkaen markkinoille tuleviin, asetuksessa uuselintarvikkeiksi määriteltyihin tuotteisiin. Uuselintarvikkeiden lupaprosessi keskittyy jatkossa niin, että komissio vastaanottaa hakemukset ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) tekee riskinarvioinnin. Samalla siirrytään hakijakohtaisista markkinointiluvista yleisiin, kaikille käytettävissä oleviin lupiin.

Jatkossa esimerkiksi kokonaisten hyönteisten käyttö elintarvikkeina vaatii riskinarviointiin perustuvan markkinointiluvan. Markkinoille ennen asetuksen voimaantuloa ehtineisiin hyönteiselintarvikkeisiin sovelletaan kuitenkin siirtymäaikajärjestelyjä niin, että ne voivat olla markkinoilla edelleen, edellyttäen, että niistä jätetään asetuksen mukainen lupa-anomus komissiolle vuoden 2018 aikana. Lupaprosessista voi olla yhteydessä Eviraan.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa Evira nimetään yhteysviranomaiseksi sekä avustamaan ministeriötä tieteellistä asiantuntemusta vaativissa tehtävissä ja tehtävää tähän asti hoitaneen uuselintarvikelautakunnan työ päättyy. Eviralla on erityisesti tehtävänään kansallisesti ottaa kantaa siihen, voidaanko kolmansista maista peräisin oleviin elintarvikkeisiin soveltaa helpotettua ilmoitusmenettelyä saatettaessa niitä EU:n markkinoille. Perusteena menettelylle on todennettu turvallinen käyttöhistoria.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kaupallinen neuvos Leena Mannonen, p. 0295 16 2177

Riistanhoitomaksu nousee 39 euroon

Riistanhoitomaksu nousee kuudella eurolla ensi vuonna. Maksu on vuodesta 2018 alkaen 39 euroa. Korotuksen avulla kehitetään riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja Omariista-palvelua sekä hoidetaan riistan elinympäristöjä entistä paremmin.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
Sami Niemi, neuvotteleva virkamies, p. 0295 162 391 

Bioekonomi Djur och växter EU och internationella frågor Fiskar Forskning och utveckling Landsbygd Lantmäteri och geografisk information Mat och jordbruk Natur och klimat Skogar Vatten Vilt
 
Sivun alkuun