Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ammatilliseen peruskoulutukseen esitetään uusia valmentavia koulutuskokonaisuuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2014 13.48
Uutinen

Valtioneuvosto antoi torstaina hallituksen esityksen, jossa ehdotetaan uudistettavaksi ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavia koulutuksia. Uutena koulutuskokonaisuutena otettaisiin käyttöön ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus, johon yhdistettäisiin nykyiset eri kohderyhmille suunnatut ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat koulutukset sekä kotitalousopetus.

Valmentava koulutus olisi yhden lukuvuoden mittainen tutkintoon johtamaton koulutuskokonaisuus, joka olisi tarkoitettu ensisijaisesti vailla toisen asteen tutkintoa oleville perusopetuksen päättäneille nuorille. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen sekä vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto.

Valmentavat koulutukset muodostuisivat pakollisista ja valinnaisista koulutuksen osista sekä valinnaisuudesta koulutuksen osien sisällä. Valinnaisuudella mahdollistettaisiin opiskelijan yksilöllisten osaamistarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden huomioiminen, kuten esimerkiksi kielitaidon kehittäminen, arjen hallinnan taitojen vahvistaminen taikka oppisopimusmuotoiseen koulutukseen hakeutuminen.

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavasta koulutuksesta erillisen koulutuskokonaisuuden muodostaisi työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus. Se olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden tai valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Koulutuskokonaisuus vastaisi nykymuotoista vaikeimmin vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.
Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2015.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Piritta Sirvio (OKM), puh. 02953 30336
opetusneuvos Anne Mårtensson (OKM), puh. 02953 30104

 
Sivun alkuun