Ammatillisten osaamistarpeiden ennakointiin kehitettiin toimintamalli

Opetus- ja kulttuuriministeriö 16.5.2012 11.15
Uutinen

Opetushallituksessa on saatu päätökseen Valtakunnallinen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointiprojekti (VOSE). Euroopan sosiaalirahaston tuella toteutetun nelivuotisen hankkeen lopputuotoksena on ennakointimalli, jota on kehitetty laajassa yhteistyössä koulutuksen ja työelämän sidosryhmien kanssa.

Osaamistarpeiden ennakoinnilla pyritään löytämään niitä osaamisia, joita tulevaisuuden työelämässä tarvitaan. Tavoitteena on tuottaa tietoa tukemaan koulutuksen sisältöjen, kuten tutkintojen perusteiden ja opetussuunnitelmien kehittämiseksi tulevaisuuden työelämän tarpeita vastaavasti. Ennakointitietoa voidaan myös hyödyntää tutkintorakenteiden kehittämisessä.

VOSE-projektin loppuseminaarissa 16.5. puhunut opetusministeri Jukka Gustafsson mainitsi määrällisten ennakointitulosten tukevan mm. koulutustarjontaa koskevaa päätöksentekoa.

- Ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa koskevat päätökset on jo tehty ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen osalta prosessi aloitetaan vielä kuluvan kevään aikana. Ennakointitulokset auttavat meitä myös esimerkiksi siinä, miten kohdennamme vaikkapa yhteiskuntatakuun 1200 uutta aloituspaikkaa ammatillisessa koulutuksessa.

Osaamistarpeiden laadullinen ennakointi puolestaan edistää opetusministerin mukaan yksittäisten ammattien opetuksen kehittämistä.

- Työelämässä on yhä selvemmäksi käynyt se, että yksittäisten ammattien sisällöt muuttuvat nopeasti. Yksilöllistä vaihtelua samankin tutkinnon sisällä on kasvatettava, jotta opiskelijat voivat painottaa osaamistaan omien tavoitteidensa mukaisesti. On kyettävä analyyttisesti kuvaamaan niitä muutoksia, joita vaikkapa lähihoitajan tai sairaanhoitajan työssä tapahtuu ja osoittamaan, millaisia muutoksia niiden tulisi aiheuttaa opintojen sisältöihin tai tutkintorakenteeseen.

VOSE-projektissa kehitetyn ennakointimallin tavoitteena on palvella niin ammatillisen koulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin kehittämistä. Hankkeen hyödynsaajia ovat opetushallinnon lisäksi koulutuksen järjestäjät, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Myös työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla voidaan hyödyntää näin tuotettua tietoa.

Kehitetty ennakoinnin toimintamalli perustuu asiantuntijatyöskentelyyn. Kulloinkin ennakoitavan alan asiantuntijoista koottu ennakointiryhmä kokoontuu ennakointityöpajoihin, joissa ensin hahmotellaan alan kannalta keskeiset tulevaisuuden muutostekijät. Tämän jälkeen laaditaan vaihtoehtoisia alaa koskevia skenaarioita hyödyntäen tulevaisuustaulukkomenetelmää. Skenaarioista johdetaan sitten tulevaisuuden osaamistarpeita ja pohditaan ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi.

Toimintamallia on VOSE-projektin aikana testattu ja kehitetty kolmella alalla: kiinteistö- ja rakentamisalalla, lasten päivähoidon ja perhetyön sektorilla (ruotsinkielinen pilotti) sekä matkailu- ja ravitsemisalalla. Näissä ennakointiprosesseissa asiantuntijaryhmät ovat koostuneet toimiala- ja henkilöstöjärjestöjen, tutkimussektorin, hallinnon sekä ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistojen edustajista. Ennakointiryhmät ovat tuottaneet tietoa oman alansa tulevaisuuden osaamistarpeista seuraavien 10 - 15 vuoden aikana.

Lisätietoja VOSE-projektista (OPH:n sivuilla)